EU http://johannes21.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132360/all Mon, 22 Jan 2018 19:47:06 +0200 fi Peesaako Suomen kokoomus Saksan demareita? http://samisavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249588-peesaako-suomen-kokoomus-saksan-demareita <p>Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD päätti 21.1. järjestetyn tiukan puoluekokousäänestyksen jälkeen aloittaa hallitusneuvottelut Saksan kristillisdemokraattien kanssa. Sosiaalidemokraattien asema Saksan hallitusneuvotteluissa on jatkossa vankka. Neuvottelujen kariutuminen johtaisi uusiin liittopäivävaaleihin ja liittokansleri Angela Merkelin uran päättymiseen.</p><p>Saksan hallitusneuvottelut voivat määrittää Euroopan Unionin tulevan kohtalon. Erityisesti SPD:n puheenjohtaja Martin Schulz tunnetaan EU-liittovaltiokehityksen vahvana kannattajana. Hän on asettanut tavoitteeksi Euroopan Yhdysvaltojen luomisen vuoteen 2025 mennessä.</p><p>Suomessa kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo näyttää seuraavan mieluusti demaripuheenjohtaja Schulzia tämän viitoittamalla tiellä. Orpo totesi aiemmin tammikuussa olevansa valmis tiivistämään Euroopan integraatiota. Tämä merkitsisi muun muassa askelia kohti euroalueen yhteistä budjettia, täysimääräistä pankkiunionia ja hallitusohjelman vastaista turvapaikanhakijoiden pysyvää taakanjakoa. Orpon mukaan Suomen täytyy olla mukana maaryhmässä, joka valitsee integraation syventämisen mahdollisesta lyhyen aikavälin pinteestä huolimatta.</p><p>Kokoomuksen EU-politiikka eroaa ratkaisevasti perussuomalaisten Suomen itsemääräämisoikeutta korostavasta ja kansallista etua painottavasta linjasta. Kansallisvaltioiden aika ei ole ohi, eikä liittovaltiokehitys ole vääjäämätön luonnonlaki. Pahin mahdollinen virhe olisi viedä Suomi Schulzin tavoittelemaan liittovaltioon ilman kansanäänestystä, kuten toimittiin valuuttaunioniin sitouduttaessa. Äänestäjän kannattaakin pysytellä valppaana, ellei halua historian toistavan itseään.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD päätti 21.1. järjestetyn tiukan puoluekokousäänestyksen jälkeen aloittaa hallitusneuvottelut Saksan kristillisdemokraattien kanssa. Sosiaalidemokraattien asema Saksan hallitusneuvotteluissa on jatkossa vankka. Neuvottelujen kariutuminen johtaisi uusiin liittopäivävaaleihin ja liittokansleri Angela Merkelin uran päättymiseen.

Saksan hallitusneuvottelut voivat määrittää Euroopan Unionin tulevan kohtalon. Erityisesti SPD:n puheenjohtaja Martin Schulz tunnetaan EU-liittovaltiokehityksen vahvana kannattajana. Hän on asettanut tavoitteeksi Euroopan Yhdysvaltojen luomisen vuoteen 2025 mennessä.

Suomessa kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo näyttää seuraavan mieluusti demaripuheenjohtaja Schulzia tämän viitoittamalla tiellä. Orpo totesi aiemmin tammikuussa olevansa valmis tiivistämään Euroopan integraatiota. Tämä merkitsisi muun muassa askelia kohti euroalueen yhteistä budjettia, täysimääräistä pankkiunionia ja hallitusohjelman vastaista turvapaikanhakijoiden pysyvää taakanjakoa. Orpon mukaan Suomen täytyy olla mukana maaryhmässä, joka valitsee integraation syventämisen mahdollisesta lyhyen aikavälin pinteestä huolimatta.

Kokoomuksen EU-politiikka eroaa ratkaisevasti perussuomalaisten Suomen itsemääräämisoikeutta korostavasta ja kansallista etua painottavasta linjasta. Kansallisvaltioiden aika ei ole ohi, eikä liittovaltiokehitys ole vääjäämätön luonnonlaki. Pahin mahdollinen virhe olisi viedä Suomi Schulzin tavoittelemaan liittovaltioon ilman kansanäänestystä, kuten toimittiin valuuttaunioniin sitouduttaessa. Äänestäjän kannattaakin pysytellä valppaana, ellei halua historian toistavan itseään.

 

]]>
2 http://samisavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249588-peesaako-suomen-kokoomus-saksan-demareita#comments EU EU:n liittovaltiokehitys Integraatio Mon, 22 Jan 2018 17:47:06 +0000 Sami Savio http://samisavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249588-peesaako-suomen-kokoomus-saksan-demareita
EU:lla syytä odottaa Italian vaaleja kauhunsekaisin tuntein http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249363-eulla-syyta-odottaa-italian-vaaleja-kauhunsekaisin-tuntein <p>Italiassa käydään parlamenttivaalit 4.3. ja sen arveltu tulos on painajainen EU:lle ja yhteisvaluutta eurolle. EU:n vinkkelistä katsoen hallituksettomuus on paras mahdollinen realistinen tulos. Gallupien mukaan oikeistoblokki on todennäköisin hallitus, mikäli maahan ylipäätään saadaan muodostettua toimiva enemmistöhallitus. Tähän blokkiin kuuluvat muiden muassa <strong>Matteo Salvinin</strong> kipparoima Lega Nord sekä <strong>Silvio Berlusconin</strong> Forza Italia.</p><p>Toiseksi suurimmaksi blokiksi tulisi Viiden tähden liike ja puolueesta tulisi Italian suurin. Sosialidemokraattinen PD:n arvellaan romahtavan. Huono tulos vauhdittaisi <strong>Matteo Renzin</strong> politiikkouran loppua.</p><p>Berlusconi on aiemminkin ollut EU:n hampaissa. Saksan liittokansleri <strong>Angela Merkel</strong> junaili Berlusconille &quot;potkut&quot; pääministeritehtävästä. Berlusconi on viimeisin vaaleilla valittu Italian pääministeri. Maassa on ollut lukuisia teknokraattipääministereitä tuon jälkeen.</p><p>Niin Lega Nord kuin Forza Italia ovat kuopanneet mahtipontiset Italian euroeropuheet. Tämän luulisi olevan federalisteille mieluisaa kuultavaa, mutta Italian euroeroa ei ole pakko toteuttaa poliittisella päätöksellä. Sama lopputulos on saavutettavissa paljon kätevämmällä keinolla: talouspolitiikalla.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Oikeistoblokin talousohjelma on hyytävää luettavaa</strong></p><p>Italian valtion velka on mykistävät 2 300 miljardia euroa. Se on noin 130 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Niin sanotun talouskurisäännön mukaan yli 60 prosentin velkaisuuslukemista pitäisi kulkea kohti ylijäämäisiä budjetteja, jotta velkaisuusaste saadaan laskemaan.</p><p>Missään nimessä budjettialijäämä ei saisi ylittää kolmea prosenttia, mutta Italian tapauksessa budjetin pitäisi olla paljon maltillisempi.</p><p>Tässä kohtaa on tietysti hyvä esitellä oikeistoblokin talousohjelma. Se käsittää muun muassa noin <a href="https://rep.repubblica.it/pwa/generale/2018/01/08/news/promesse_elettorali_da_200_miliardi-186099690/">200 miljardin euron</a> lisävelanoton. Luit aivan oikein.</p><p>Tämä muodollinen velkaantuminen tekisi rutkasti yli 10 prosentin budjettialijäämän.</p><p>Mutta miten tällainen temppu tehdään?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ajatus rinnakkaisvaluutasta</strong></p><p>Vaikka euro on Italian hyväksymä valuutta, sen ei tarvitse olla Italian <em>ainoa</em> kelpuuttama valuutta. Rinnakkainen valuutta on täysin mahdollinen.</p><p>Oikeistoblokin ideana on laskea liikkeelle valtion hyväksymiä omia velkakirjoja, joita voisi käyttää verojen maksuun tai valtio-omisteisten yritysten tuotteiden ostoon.</p><p>Italian keskuspankilla ei ole oikeutta takoa euroja maksuliikenteeseen omin päin. Sen sijaan rinnakaisvaluutalla voidaan kiertää tehokkaasti Euroopan keskuspankin (EKP) kontrolli. Rinnakkaisvaluutan käyttäminen mahdollistaa myös velkaantumissääntöjen kierron.</p><p>Myös Kreikan ex-valtiovarainministeri <strong>Gianis Varoufakis</strong> hahmotteli vastaavanlaista ajatusta, mutta se pysäytettiin viime hetkellä.</p><p>Kreikan kokoista valtiota oli mahdollista uhkailla, mutta Italia on talousmielessä niin suuri maa, ettei EU oikein kykene estämäänkään oikeistoblokin suunnitelmia.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ennennäkemättömän eurokriisin siemenet</strong></p><p>Oikeistoblokin talousohjelma romuttaisi mitä ilmeisimmin yhteisvaluutan. Italian keskuspankin noin 450 miljardin vastuut EKP:lle (sen kuuluisan TARGET2-järjestelmän kautta, missä ei ole kuulemma mitään hätää) voitaisiin maksaa Italian uudella liiralla sen jälkeen, kun Italia käytännössä rymistelee ulos eurosta.</p><p>Tällainen EKP:n vaje tulisi siis kattaa, ja arvannet jo varmaan tässä vaiheessa, että suomalaisetkin joudutaan valjastamaan tämän tappiokasan korvaamiseen.</p><p>Suuruusluokkaa voi hieman hahmotella sitä kautta, että EVM:n varat jouduttaisiin käyttämään viimeistä senttiä myöden, eikä Italia osallistuisi enää EVM:n pääomittamiseen. Tällöin muiden jäsenmaiden osuus kasvaa hieman, eli suomalaiset (lue: federalisti-intoilijat) saavat laskulleen mittaa reippaasti yli kymmenen miljardia euroa.</p><p>Todennäköisesti muutama muukin maa kaatuisi ulos eurosta tällä pääomituksella ja suomalaisten lasku kasvaisi siten entisestään.</p><p>Mutta mitäpä suomalaiset eivät olisi valmiita tekemään rakkaan yhteisvaluuttansa säilyttämisen eteen? Muutamssa kymmenessä vuodessa tämä saataisiin kuitattua, jos luopuisimme työttömyysetuuksista, toimeentulotuesta ja muista STM:n kuluista.</p><p>Eläkejärjestelmä olisi vaarassa niin ikään kaatua.</p><p>Kyllä meidän kelpaa fantsutella.</p><hr /><p><strong>Korjattu 19.1. klo 17:</strong> Italian parlamenttivaalit pidetään 4.3. eikä 3.4.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Italiassa käydään parlamenttivaalit 4.3. ja sen arveltu tulos on painajainen EU:lle ja yhteisvaluutta eurolle. EU:n vinkkelistä katsoen hallituksettomuus on paras mahdollinen realistinen tulos. Gallupien mukaan oikeistoblokki on todennäköisin hallitus, mikäli maahan ylipäätään saadaan muodostettua toimiva enemmistöhallitus. Tähän blokkiin kuuluvat muiden muassa Matteo Salvinin kipparoima Lega Nord sekä Silvio Berlusconin Forza Italia.

Toiseksi suurimmaksi blokiksi tulisi Viiden tähden liike ja puolueesta tulisi Italian suurin. Sosialidemokraattinen PD:n arvellaan romahtavan. Huono tulos vauhdittaisi Matteo Renzin politiikkouran loppua.

Berlusconi on aiemminkin ollut EU:n hampaissa. Saksan liittokansleri Angela Merkel junaili Berlusconille "potkut" pääministeritehtävästä. Berlusconi on viimeisin vaaleilla valittu Italian pääministeri. Maassa on ollut lukuisia teknokraattipääministereitä tuon jälkeen.

Niin Lega Nord kuin Forza Italia ovat kuopanneet mahtipontiset Italian euroeropuheet. Tämän luulisi olevan federalisteille mieluisaa kuultavaa, mutta Italian euroeroa ei ole pakko toteuttaa poliittisella päätöksellä. Sama lopputulos on saavutettavissa paljon kätevämmällä keinolla: talouspolitiikalla.

 

Oikeistoblokin talousohjelma on hyytävää luettavaa

Italian valtion velka on mykistävät 2 300 miljardia euroa. Se on noin 130 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Niin sanotun talouskurisäännön mukaan yli 60 prosentin velkaisuuslukemista pitäisi kulkea kohti ylijäämäisiä budjetteja, jotta velkaisuusaste saadaan laskemaan.

Missään nimessä budjettialijäämä ei saisi ylittää kolmea prosenttia, mutta Italian tapauksessa budjetin pitäisi olla paljon maltillisempi.

Tässä kohtaa on tietysti hyvä esitellä oikeistoblokin talousohjelma. Se käsittää muun muassa noin 200 miljardin euron lisävelanoton. Luit aivan oikein.

Tämä muodollinen velkaantuminen tekisi rutkasti yli 10 prosentin budjettialijäämän.

Mutta miten tällainen temppu tehdään?

 

Ajatus rinnakkaisvaluutasta

Vaikka euro on Italian hyväksymä valuutta, sen ei tarvitse olla Italian ainoa kelpuuttama valuutta. Rinnakkainen valuutta on täysin mahdollinen.

Oikeistoblokin ideana on laskea liikkeelle valtion hyväksymiä omia velkakirjoja, joita voisi käyttää verojen maksuun tai valtio-omisteisten yritysten tuotteiden ostoon.

Italian keskuspankilla ei ole oikeutta takoa euroja maksuliikenteeseen omin päin. Sen sijaan rinnakaisvaluutalla voidaan kiertää tehokkaasti Euroopan keskuspankin (EKP) kontrolli. Rinnakkaisvaluutan käyttäminen mahdollistaa myös velkaantumissääntöjen kierron.

Myös Kreikan ex-valtiovarainministeri Gianis Varoufakis hahmotteli vastaavanlaista ajatusta, mutta se pysäytettiin viime hetkellä.

Kreikan kokoista valtiota oli mahdollista uhkailla, mutta Italia on talousmielessä niin suuri maa, ettei EU oikein kykene estämäänkään oikeistoblokin suunnitelmia.

 

Ennennäkemättömän eurokriisin siemenet

Oikeistoblokin talousohjelma romuttaisi mitä ilmeisimmin yhteisvaluutan. Italian keskuspankin noin 450 miljardin vastuut EKP:lle (sen kuuluisan TARGET2-järjestelmän kautta, missä ei ole kuulemma mitään hätää) voitaisiin maksaa Italian uudella liiralla sen jälkeen, kun Italia käytännössä rymistelee ulos eurosta.

Tällainen EKP:n vaje tulisi siis kattaa, ja arvannet jo varmaan tässä vaiheessa, että suomalaisetkin joudutaan valjastamaan tämän tappiokasan korvaamiseen.

Suuruusluokkaa voi hieman hahmotella sitä kautta, että EVM:n varat jouduttaisiin käyttämään viimeistä senttiä myöden, eikä Italia osallistuisi enää EVM:n pääomittamiseen. Tällöin muiden jäsenmaiden osuus kasvaa hieman, eli suomalaiset (lue: federalisti-intoilijat) saavat laskulleen mittaa reippaasti yli kymmenen miljardia euroa.

Todennäköisesti muutama muukin maa kaatuisi ulos eurosta tällä pääomituksella ja suomalaisten lasku kasvaisi siten entisestään.

Mutta mitäpä suomalaiset eivät olisi valmiita tekemään rakkaan yhteisvaluuttansa säilyttämisen eteen? Muutamssa kymmenessä vuodessa tämä saataisiin kuitattua, jos luopuisimme työttömyysetuuksista, toimeentulotuesta ja muista STM:n kuluista.

Eläkejärjestelmä olisi vaarassa niin ikään kaatua.

Kyllä meidän kelpaa fantsutella.


Korjattu 19.1. klo 17: Italian parlamenttivaalit pidetään 4.3. eikä 3.4.

]]>
6 http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249363-eulla-syyta-odottaa-italian-vaaleja-kauhunsekaisin-tuntein#comments EU Euro Italia Talous Thu, 18 Jan 2018 21:24:07 +0000 Henri Alakylä http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249363-eulla-syyta-odottaa-italian-vaaleja-kauhunsekaisin-tuntein
Solidaarinen Niinistö http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249287-solidaarinen-niinisto <p>&quot;He eivät ole solidaarisia - se on pahe puute unionissa. Se on paha puute&quot;.</p><p>Näin totesi Sauli Niinistö Ylen presidettiehdokashaastattelussa 15.1. ja tarkoitti sitä kun jotkin maat panivat oman kansallisen etunsa EU:n edun edelle elintasopakolaisten vastaanottamisessa vastoin EU:n kantaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun ETYJ piti Suomessa kokouksensa jonka venäläseen delegaatioon olisi kuulunut EU:n rangaistuslistalle kuuluva poliitikko, niin Niinistö syrjäytti kansallisen edun :</p><p>Niinistö:&quot;Soitin&nbsp; siitä Angela Merkelille ja hänen neuvonsa oli, että tehkää ns. notifikaatiomenettely eli onko jollakin jäsenmaalla sitä jotakin vastaan. Ja kun oli vastaan, niin olimme sen notifikaatiomenettelyn mukaisesti&nbsp; se pakko kieltää&quot;</p><p>Toimittaja kysyy: &quot;Oliko tästä Suomelle haittaa ?</p><p>Niinistö:&quot;Kyllä..... Aika moni ETYJin edustaja moitti Suomea.&quot;</p><p>&nbsp;</p><p>Niinpä niin. Venäjä ärsyyntyi ja moni muu moitti Suomea. Solidaarisuus EU:lle oli tärkeämpi kuin kansallinen etu. Kun pitäisi jotain päättää niin ensin soitetaan Angela Merkelille ja sitten tehdään niinkuin hän sanoo.</p><p>&nbsp;</p><p>Solidaarisuus EU:lle on tärkeämpää kuin kansallinen etu. Vaikka EU:N Venäjän pakotteista on ollut haittaa Suomelle niin&nbsp; Niinistö toteaa:</p><p>&quot;Pidämme selkeästi kiinni Venäjän vastaisista pakotteista&quot; .</p><p>Viime syksyn Ranskan presidentinvaaleissa neljästä ehdokkaasti kolme olisivat haluneet luopua pakotteista, mutta Macron voitti ja pakotteet säilyivät. Jos joku muu olisi vaalin voittanut, niin ilmeisesti pakotteista olisi luovuttu ja varmaan solidaarisuuden nimissä myös Niinistö olisi pakotteista luopunut.&nbsp; Me teemme niin kuin EU:n johtovaltiot sanovat - solidaarisesti. Omaa tahtoa ei ole.</p><p>&nbsp;</p><p>Solidaarisuuden nimissä mennään myös yhä tiivistyvään euroalueeseen.</p><p>Toimittaja: Sanotteko, että Suomi on hyötynty eurosta ?</p><p>Niinistö: Väittäisin jos kokonaislaskelma tehtäisiin&quot;</p><p>Toimittaja: No valtion talouden tutkimuskeskuksen joulukuussa julkistetussa tutkimuksessa &quot;100-vuotta pientä avotaloutta&quot; päädyttiin sellaiseen johtopäätökseen, että eurojäsenyyttä ei voi perustella taloudellisella hyödyllä.</p><p>Niinistö: Se on heidän mielipiteensä.</p><p>Toimittaja: Siinä oli mukana monia ekonomisteja.</p><p>Niinistö: Sitten se on viisaampi kuin minun mielipiteeni.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt Euroopan johtavat poliitikot pyrkivät tekemään Euroalueesta&nbsp; Euroopan Yhdysvallat vuoteen 2025 mennessä. Sinne kai me olemme nyt menossa -solidaarisesti, maksaa mitä maksaa ja vaikka itsenäisyys menee.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "He eivät ole solidaarisia - se on pahe puute unionissa. Se on paha puute".

Näin totesi Sauli Niinistö Ylen presidettiehdokashaastattelussa 15.1. ja tarkoitti sitä kun jotkin maat panivat oman kansallisen etunsa EU:n edun edelle elintasopakolaisten vastaanottamisessa vastoin EU:n kantaa.

 

Kun ETYJ piti Suomessa kokouksensa jonka venäläseen delegaatioon olisi kuulunut EU:n rangaistuslistalle kuuluva poliitikko, niin Niinistö syrjäytti kansallisen edun :

Niinistö:"Soitin  siitä Angela Merkelille ja hänen neuvonsa oli, että tehkää ns. notifikaatiomenettely eli onko jollakin jäsenmaalla sitä jotakin vastaan. Ja kun oli vastaan, niin olimme sen notifikaatiomenettelyn mukaisesti  se pakko kieltää"

Toimittaja kysyy: "Oliko tästä Suomelle haittaa ?

Niinistö:"Kyllä..... Aika moni ETYJin edustaja moitti Suomea."

 

Niinpä niin. Venäjä ärsyyntyi ja moni muu moitti Suomea. Solidaarisuus EU:lle oli tärkeämpi kuin kansallinen etu. Kun pitäisi jotain päättää niin ensin soitetaan Angela Merkelille ja sitten tehdään niinkuin hän sanoo.

 

Solidaarisuus EU:lle on tärkeämpää kuin kansallinen etu. Vaikka EU:N Venäjän pakotteista on ollut haittaa Suomelle niin  Niinistö toteaa:

"Pidämme selkeästi kiinni Venäjän vastaisista pakotteista" .

Viime syksyn Ranskan presidentinvaaleissa neljästä ehdokkaasti kolme olisivat haluneet luopua pakotteista, mutta Macron voitti ja pakotteet säilyivät. Jos joku muu olisi vaalin voittanut, niin ilmeisesti pakotteista olisi luovuttu ja varmaan solidaarisuuden nimissä myös Niinistö olisi pakotteista luopunut.  Me teemme niin kuin EU:n johtovaltiot sanovat - solidaarisesti. Omaa tahtoa ei ole.

 

Solidaarisuuden nimissä mennään myös yhä tiivistyvään euroalueeseen.

Toimittaja: Sanotteko, että Suomi on hyötynty eurosta ?

Niinistö: Väittäisin jos kokonaislaskelma tehtäisiin"

Toimittaja: No valtion talouden tutkimuskeskuksen joulukuussa julkistetussa tutkimuksessa "100-vuotta pientä avotaloutta" päädyttiin sellaiseen johtopäätökseen, että eurojäsenyyttä ei voi perustella taloudellisella hyödyllä.

Niinistö: Se on heidän mielipiteensä.

Toimittaja: Siinä oli mukana monia ekonomisteja.

Niinistö: Sitten se on viisaampi kuin minun mielipiteeni.

 

Nyt Euroopan johtavat poliitikot pyrkivät tekemään Euroalueesta  Euroopan Yhdysvallat vuoteen 2025 mennessä. Sinne kai me olemme nyt menossa -solidaarisesti, maksaa mitä maksaa ja vaikka itsenäisyys menee.

]]>
4 http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249287-solidaarinen-niinisto#comments EU Sauli Niinistö Wed, 17 Jan 2018 12:12:22 +0000 Risto Suvanto http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249287-solidaarinen-niinisto
YLE:n ehdokastentti: Sauli Niinistö http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249205-ylen-ehdokastentti-sauli-niinisto <p>Varma, vakaa ja vetoava. Tässä kiteytys <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10011485">Sauli Niinistön </a>eilisestä <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10023725">puheesta</a> YLE:n ehdokastentissa. Puhe oli hyvin ammattitaitoisesti rakennettu: rakenne, painotukset, rempo, jne. Sisältö oli klassista Niinistöä eikä yllätyksiä juurikaan noussut esille. Puhe oli valtiomiesmäinen mutta tähän varmasti vaikutti myös se, että puhuja oli presidentti.</p><p>Puheessa oli selkeä teema (rauha) ja sitä käsiteltiin kolmen eri teeman (rauha vs sota, luonnonrauha, yhteiskuntarauha) kautta. Näiden teemojen sisällä kuitenkin oli tolkuttomasti alateemoja: ilmastonmuutos, väestönkasvu, syrjäytyminen, nuoret, suurvallat, arktinen ulottuvuus, jne. Tämä tietysti osoitti puhujalta taitavuutta vetää näin lyhyt puhe selkeästi läpi mutta kuulijalle näin paljon asiaa ja nyansseja sisältänyt puhe oli raskasta seurattavaa.</p><p>Näkökulmia asioihin oli puheessa niin paljon, että&nbsp; jokaiselle varmasti löytyi jotain. Olit sitten oikealla tai vasemalla niin Saulin valinnasta löydät tarvitsemasi. Näkökulmat olivat myös niin monitulkintaisia, että jokainen pystyi tekemään niistä oman tulkintansa ja silti&nbsp; huomata olevansa samaa mieltä Niinistön kanssa.</p><p>Puhujan näkemysten monitulkintaisuus ei ollut yllätys vaan tällainen koukeroisuus tuntuu olevan varsinaissuomalaisten presidenttien luonteenpiirre. Aikanaan Mauno Koivisto tunnettiin hyvin kryptisistä lausunnoista ja Niinistö on jatkanut tätä linjaa. Ollaan jotain mieltä mutta ei välttämättä tiedetä tarkkaan mitä mieltä.</p><p>Tiedä kuinka tietoisesti Niinistö yrittää saada kannattajia muilta presidenttiehdokkailta, mutta ainakin itselle tuli ensivaikutelmana, että tiettyjen teemojen nostoilla pyritään vetoamaan aina tietyn ehdokkaan kannattajiin:</p><p>Ilmastonmuutoksen torjunta = Haavisto</p><p>Ei liittovaltiolle = Huhtasaari, Väyrynen</p><p>Ei sotilasliitolle = Kyllönen</p><p>Syrjäytyneet nuoret = Haatainen</p><p>Kansakunnan eheys = Vanhanen</p><p>Sauli Niinistö perusteli seitsemässä minuutissa vaalisloganinsa &quot;rauha ratkaisee.&quot; Rauha sodan vastapainona, luonnonrauha ja yhteiskuntarauha ovat tärkeitä näkökohtia Suomen ja suomalaisten menestymiselle. Puhe katsoi positiivisesti tulevaisuuteen, vaikka uhkia riittää ympärillämme. Sauli Niinistö näytti kantavan huolta koko kansakunnasta ja kaikilta kansalaisista, luoden turvallisuuden tunnetta: uhkia on mutta niistä voidaan silti selvitä. Puhe varmasti vetosi kaikkiin niihin, jotka jo nyt kannattavat Niinistöä mutta tuskin tuo kauheasti lisää kannattajia&nbsp;&nbsp;</p><p>Niinistö on avannut kirjoissaan yksityiselämäänsä ja ajatteluaan. Kenties olisi ollut hyvä nostaa puheessa esille vahva omakohtainen tarina rauhan teemaan liittyen, näin yleisöllä olisi vahvistanut tunnet, että siinä puhuu yksi meistä. Nyt puhujana oli nimenomaisesti poliitikko Niinistä eikä kansalainen Niinistö.</p><p>Itselle mielenkiintoisin kohta puheessa oli Sauli Niinistön toteamus Euroopan unionista &quot;ei liittovaltiolle ja ei sotilasliitolle.&quot; Tämä oli erittäin mielenkiintoista ottaen huomioon Niinistön aikaisemmat puheet. Edellisissä presidentinvaaleissa hän on kannattanut vahvasti Euroopan unionin kehittymistä puolustuksen alalla &quot;eurooppalaiseksi natoksi.&quot; Nythän irtisanoutuu tästä. Mitä Suomi sitten oikein tavoittelee? Ehkä vastaus tähän kysymykseen saadaan sitten Niinistön virkaanastujaispuheessa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Varma, vakaa ja vetoava. Tässä kiteytys Sauli Niinistön eilisestä puheesta YLE:n ehdokastentissa. Puhe oli hyvin ammattitaitoisesti rakennettu: rakenne, painotukset, rempo, jne. Sisältö oli klassista Niinistöä eikä yllätyksiä juurikaan noussut esille. Puhe oli valtiomiesmäinen mutta tähän varmasti vaikutti myös se, että puhuja oli presidentti.

Puheessa oli selkeä teema (rauha) ja sitä käsiteltiin kolmen eri teeman (rauha vs sota, luonnonrauha, yhteiskuntarauha) kautta. Näiden teemojen sisällä kuitenkin oli tolkuttomasti alateemoja: ilmastonmuutos, väestönkasvu, syrjäytyminen, nuoret, suurvallat, arktinen ulottuvuus, jne. Tämä tietysti osoitti puhujalta taitavuutta vetää näin lyhyt puhe selkeästi läpi mutta kuulijalle näin paljon asiaa ja nyansseja sisältänyt puhe oli raskasta seurattavaa.

Näkökulmia asioihin oli puheessa niin paljon, että  jokaiselle varmasti löytyi jotain. Olit sitten oikealla tai vasemalla niin Saulin valinnasta löydät tarvitsemasi. Näkökulmat olivat myös niin monitulkintaisia, että jokainen pystyi tekemään niistä oman tulkintansa ja silti  huomata olevansa samaa mieltä Niinistön kanssa.

Puhujan näkemysten monitulkintaisuus ei ollut yllätys vaan tällainen koukeroisuus tuntuu olevan varsinaissuomalaisten presidenttien luonteenpiirre. Aikanaan Mauno Koivisto tunnettiin hyvin kryptisistä lausunnoista ja Niinistö on jatkanut tätä linjaa. Ollaan jotain mieltä mutta ei välttämättä tiedetä tarkkaan mitä mieltä.

Tiedä kuinka tietoisesti Niinistö yrittää saada kannattajia muilta presidenttiehdokkailta, mutta ainakin itselle tuli ensivaikutelmana, että tiettyjen teemojen nostoilla pyritään vetoamaan aina tietyn ehdokkaan kannattajiin:

Ilmastonmuutoksen torjunta = Haavisto

Ei liittovaltiolle = Huhtasaari, Väyrynen

Ei sotilasliitolle = Kyllönen

Syrjäytyneet nuoret = Haatainen

Kansakunnan eheys = Vanhanen

Sauli Niinistö perusteli seitsemässä minuutissa vaalisloganinsa "rauha ratkaisee." Rauha sodan vastapainona, luonnonrauha ja yhteiskuntarauha ovat tärkeitä näkökohtia Suomen ja suomalaisten menestymiselle. Puhe katsoi positiivisesti tulevaisuuteen, vaikka uhkia riittää ympärillämme. Sauli Niinistö näytti kantavan huolta koko kansakunnasta ja kaikilta kansalaisista, luoden turvallisuuden tunnetta: uhkia on mutta niistä voidaan silti selvitä. Puhe varmasti vetosi kaikkiin niihin, jotka jo nyt kannattavat Niinistöä mutta tuskin tuo kauheasti lisää kannattajia  

Niinistö on avannut kirjoissaan yksityiselämäänsä ja ajatteluaan. Kenties olisi ollut hyvä nostaa puheessa esille vahva omakohtainen tarina rauhan teemaan liittyen, näin yleisöllä olisi vahvistanut tunnet, että siinä puhuu yksi meistä. Nyt puhujana oli nimenomaisesti poliitikko Niinistä eikä kansalainen Niinistö.

Itselle mielenkiintoisin kohta puheessa oli Sauli Niinistön toteamus Euroopan unionista "ei liittovaltiolle ja ei sotilasliitolle." Tämä oli erittäin mielenkiintoista ottaen huomioon Niinistön aikaisemmat puheet. Edellisissä presidentinvaaleissa hän on kannattanut vahvasti Euroopan unionin kehittymistä puolustuksen alalla "eurooppalaiseksi natoksi." Nythän irtisanoutuu tästä. Mitä Suomi sitten oikein tavoittelee? Ehkä vastaus tähän kysymykseen saadaan sitten Niinistön virkaanastujaispuheessa.

]]>
7 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249205-ylen-ehdokastentti-sauli-niinisto#comments EU Nato Presidentinvaalit 2018 Rauha Sauli Niinistö Tue, 16 Jan 2018 06:20:06 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249205-ylen-ehdokastentti-sauli-niinisto
YLE:n ehdokastentti: Paavo Väyrynen http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248846-ylen-ehdokastentti-paavo-vayrynen <p>Eilen YLE aloitti presidenttiehdokkaiden yksilötentit, joiden alussa ehdokkaalle on annettu mahdollisuus pitää seitsemän minuutin puhe studioyleisölle ja kansakunnalle. Tentit aloitti itseoikeutetusti presidentinvaalien todellinen konkari eli <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10002176">Paavo Väyrynen.</a><strong> </strong>Vuosien 1988, 1994 ja 2012 vaaleissa Väyrynen on yrittänyt avata Mäntyniemen ovea mutta kynnyksen yli hän ei ole päässyt.</p><p>Väyrysen menestys presidentinvaaleissa ei lupaa hyvää vaalipäivää ajatellen. Ensimmäisissä presidentinvaaleissaan vuonna 1988 hän sijoittui toiseksi saaden ääniä 636.375, 20,6%. Vuonna 1994 hän sijoittui kolmanneksi ja tapahtui pieni notkahdus alaspäin: 623.415 ääntä ja kannatus 19,5%. Vuonna 2012 Väyrynen onnistui nostamaan Keskustan tappiokierteestä mutta henkilökohtaista menestystä vaalit eivät hänelle tuoneet. Sijoitus oli jälleen kolmas ja äänimäärä jatkoi laskuaan: 536.555 ääntä ja 17,5%.</p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10011854">Väyrysellä puheen</a>&nbsp;teemoina oli media ja gallupit, liittoutuminen, EU ja euro, maahanmuutto sekä Sauli Niinistö. Kokonaisuutena puhe oli selkeästi teemoitettu ja rakenne oli selkeä, kuulijan oli hyvin helppoa seurata mistä puhutaan. Puhe oli myös analyyttinen mutta se kaikista tärkein eli tunteisiin vetoaminen puuttui lähes kokonaan. Ainoa selkeä tunneilmaisu oli puolison mainitseminen aivan puheen alussa.</p><p><strong>Haastoi selkeästi mutta missä vaihtoehdot.</strong></p><p>Puheen alussa oli havaittavissa hapuilua sanoissa. Jännittikö vaalikonkaria? Hapuilu kuitenkin loppui nopeasti ja perinteinen Paavo nousi esille. Aluksi tuli tuttua retoriikkaa gallupien virheistä ja median puolueellisuudesta. Tämän jälkeen Suomen liittoutumattomuuden puolustusta Natoa, isäntämaasopimusta, sotaharjoituksia ja Euroopan unionin puolustusyhteistyötä kohtaan. Selvennys tilanteesta oli lyhyt ja analyyttinen mutta Väyrynen ei esittänyt omaa vaihtoehtoaan. Viestinä oli, että liittoutumattomuudesta täytyy pitää kiinni&nbsp; mutta miten se tehdään?</p><p>Näkökulmat EU:sta ja eurosta olivat myös pelkkää ongelmien listausta eikä omaa vaihtoehtoa esitetty. Jos EU:hun ja euroon liittyminen oli virhe ja molemmista pitää irtaantua, miten se tehdään konkreettisesti? Tätä kansa haluaa kuulla, ratkaisuja ongelmiin eikä ongelmien listausta. Sama koski maahanmuuttopolitiikkaa. Se on Väyrysen mielestä holtitonta ja siinä ongelmia, mutta mikä ratkaisuksi?</p><p>Vaalipuheen punaisena lankana toimi Sauli Niinistö. Puheessa Sauli Niinistö mainittiin nimeltä 12 kertaa eli kerran joka 35 sekuntti. Nykyistä Tasavallan presidenttiä pitää haastaa ja tässä Väyrynen onnistui. Hän oli napakka ja erittäin hyökkäävä kysymyksissä EU:sta ja eurosta. Kuitenkin Sauli Niinistön mainitseminen kerran tai kaksi olisi ollut aivan riittävää, nyt ehdokas Väyrynen muistutti enemmän rikkinäistä levyä. Haastamisen uskottavuutta olisi myös lisännyt omien vaihtoehtojen esitteleminen. Nyt kyllä tuli selväksi mitä Sauli Niinistö on tehnyt ehdokkaan mielstä väärin mutta se jäi epäselväksi mitä Paavo Väyrynen tarjoaa konkreettisesti tilalle.</p><p><strong>Oikeistopopulistista retoriikkaa</strong></p><p>Väyrynen osasi taidokkaasti vedota suoraan kansaa ja hakea tätä kautta tukea argumenteilleen. &quot;Suomen kansan suuri enemmistö sanoo ei liittovaltiolle.&quot; &quot;Suomen kansan enemmistö ei hyväksy holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa.&quot; Vetoaminen suoraan kansaan sekä puheessa esiintynyt mediakriittisyys, eliitin vastaisuus sekä maahanmuuttokritiikki ovat hyvin tyypillisiä teemoja oikeistopopulisteille.&nbsp;Tällaisella retoriikalla saattaa viedä ääniä Laura Huhtasaarelta mutta onnistuu saamaan niitä riittävästi päästäkseen toiselle kierrokselle?</p><p>Äänestäjän näkökulmasta jopa yhdellä puheella voi olla ratkaiseva merkitys. Siksi presidenttiehdokkaan tulee pystyä käyttämään tarjottu tilaisuus puhua koko kansakunnalle täysimääräisesti hyödyksi. Väyrynen ei tätä tehnyt vaan tuntui, että hän puhui pelkästään omille kannattajilleen tai piti puhetta Keskustan tupaillassa. Puheensa hän aloitti toteamalla &quot;hyvät ystävät ja kannattajani täällä studiossa ja kotikatsomoissa.&quot; Henkilökohtainen vaalipalaveri eikä vaalipuhe huokui myös Väyrysen todetessa &quot;meidän täytyy mennä kansan pariin.&quot; Tuntui, että hän yritti enemmän nostattaa vaalityöntekijöidensä taistelutahtoa kuin saada äänestäjiä puolelleen.</p><p>Itselleni presidentinvaaleissa on tärkeätä pystyä äänestämään jonkin asian puolesta. Siksi toivoisin, että uhkakuvien sijaan ehdokkaat toisivat mahdollisimman konkreettisesti esille millaisena he haluavat yhteiskuntamme ja maailman olevan tulevaisuudessa. Positiivinen tulevaisuusvisio, äänestetään jonkin puolesta eikä jotain vastaan. Tästä on presidentinvaaleissa kysymys. Siksi oli valitettavaa, että ongelmien listauksella ja omien vaihtoehtojen puuttumisella Paavo Väyrynen vaikutti enemmän menneisyyden haamulta kuin tulevaisuuteen katsovalta presidenttiehdokkaalta.&nbsp;</p> Eilen YLE aloitti presidenttiehdokkaiden yksilötentit, joiden alussa ehdokkaalle on annettu mahdollisuus pitää seitsemän minuutin puhe studioyleisölle ja kansakunnalle. Tentit aloitti itseoikeutetusti presidentinvaalien todellinen konkari eli Paavo Väyrynen. Vuosien 1988, 1994 ja 2012 vaaleissa Väyrynen on yrittänyt avata Mäntyniemen ovea mutta kynnyksen yli hän ei ole päässyt.

Väyrysen menestys presidentinvaaleissa ei lupaa hyvää vaalipäivää ajatellen. Ensimmäisissä presidentinvaaleissaan vuonna 1988 hän sijoittui toiseksi saaden ääniä 636.375, 20,6%. Vuonna 1994 hän sijoittui kolmanneksi ja tapahtui pieni notkahdus alaspäin: 623.415 ääntä ja kannatus 19,5%. Vuonna 2012 Väyrynen onnistui nostamaan Keskustan tappiokierteestä mutta henkilökohtaista menestystä vaalit eivät hänelle tuoneet. Sijoitus oli jälleen kolmas ja äänimäärä jatkoi laskuaan: 536.555 ääntä ja 17,5%.

Väyrysellä puheen teemoina oli media ja gallupit, liittoutuminen, EU ja euro, maahanmuutto sekä Sauli Niinistö. Kokonaisuutena puhe oli selkeästi teemoitettu ja rakenne oli selkeä, kuulijan oli hyvin helppoa seurata mistä puhutaan. Puhe oli myös analyyttinen mutta se kaikista tärkein eli tunteisiin vetoaminen puuttui lähes kokonaan. Ainoa selkeä tunneilmaisu oli puolison mainitseminen aivan puheen alussa.

Haastoi selkeästi mutta missä vaihtoehdot.

Puheen alussa oli havaittavissa hapuilua sanoissa. Jännittikö vaalikonkaria? Hapuilu kuitenkin loppui nopeasti ja perinteinen Paavo nousi esille. Aluksi tuli tuttua retoriikkaa gallupien virheistä ja median puolueellisuudesta. Tämän jälkeen Suomen liittoutumattomuuden puolustusta Natoa, isäntämaasopimusta, sotaharjoituksia ja Euroopan unionin puolustusyhteistyötä kohtaan. Selvennys tilanteesta oli lyhyt ja analyyttinen mutta Väyrynen ei esittänyt omaa vaihtoehtoaan. Viestinä oli, että liittoutumattomuudesta täytyy pitää kiinni  mutta miten se tehdään?

Näkökulmat EU:sta ja eurosta olivat myös pelkkää ongelmien listausta eikä omaa vaihtoehtoa esitetty. Jos EU:hun ja euroon liittyminen oli virhe ja molemmista pitää irtaantua, miten se tehdään konkreettisesti? Tätä kansa haluaa kuulla, ratkaisuja ongelmiin eikä ongelmien listausta. Sama koski maahanmuuttopolitiikkaa. Se on Väyrysen mielestä holtitonta ja siinä ongelmia, mutta mikä ratkaisuksi?

Vaalipuheen punaisena lankana toimi Sauli Niinistö. Puheessa Sauli Niinistö mainittiin nimeltä 12 kertaa eli kerran joka 35 sekuntti. Nykyistä Tasavallan presidenttiä pitää haastaa ja tässä Väyrynen onnistui. Hän oli napakka ja erittäin hyökkäävä kysymyksissä EU:sta ja eurosta. Kuitenkin Sauli Niinistön mainitseminen kerran tai kaksi olisi ollut aivan riittävää, nyt ehdokas Väyrynen muistutti enemmän rikkinäistä levyä. Haastamisen uskottavuutta olisi myös lisännyt omien vaihtoehtojen esitteleminen. Nyt kyllä tuli selväksi mitä Sauli Niinistö on tehnyt ehdokkaan mielstä väärin mutta se jäi epäselväksi mitä Paavo Väyrynen tarjoaa konkreettisesti tilalle.

Oikeistopopulistista retoriikkaa

Väyrynen osasi taidokkaasti vedota suoraan kansaa ja hakea tätä kautta tukea argumenteilleen. "Suomen kansan suuri enemmistö sanoo ei liittovaltiolle." "Suomen kansan enemmistö ei hyväksy holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa." Vetoaminen suoraan kansaan sekä puheessa esiintynyt mediakriittisyys, eliitin vastaisuus sekä maahanmuuttokritiikki ovat hyvin tyypillisiä teemoja oikeistopopulisteille. Tällaisella retoriikalla saattaa viedä ääniä Laura Huhtasaarelta mutta onnistuu saamaan niitä riittävästi päästäkseen toiselle kierrokselle?

Äänestäjän näkökulmasta jopa yhdellä puheella voi olla ratkaiseva merkitys. Siksi presidenttiehdokkaan tulee pystyä käyttämään tarjottu tilaisuus puhua koko kansakunnalle täysimääräisesti hyödyksi. Väyrynen ei tätä tehnyt vaan tuntui, että hän puhui pelkästään omille kannattajilleen tai piti puhetta Keskustan tupaillassa. Puheensa hän aloitti toteamalla "hyvät ystävät ja kannattajani täällä studiossa ja kotikatsomoissa." Henkilökohtainen vaalipalaveri eikä vaalipuhe huokui myös Väyrysen todetessa "meidän täytyy mennä kansan pariin." Tuntui, että hän yritti enemmän nostattaa vaalityöntekijöidensä taistelutahtoa kuin saada äänestäjiä puolelleen.

Itselleni presidentinvaaleissa on tärkeätä pystyä äänestämään jonkin asian puolesta. Siksi toivoisin, että uhkakuvien sijaan ehdokkaat toisivat mahdollisimman konkreettisesti esille millaisena he haluavat yhteiskuntamme ja maailman olevan tulevaisuudessa. Positiivinen tulevaisuusvisio, äänestetään jonkin puolesta eikä jotain vastaan. Tästä on presidentinvaaleissa kysymys. Siksi oli valitettavaa, että ongelmien listauksella ja omien vaihtoehtojen puuttumisella Paavo Väyrynen vaikutti enemmän menneisyyden haamulta kuin tulevaisuuteen katsovalta presidenttiehdokkaalta. 

]]>
39 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248846-ylen-ehdokastentti-paavo-vayrynen#comments Kotimaa EU Maahanmuutto Paavo Väyrynen Presidentinvaalit Sauli Niinistö Mon, 08 Jan 2018 22:15:51 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248846-ylen-ehdokastentti-paavo-vayrynen
Vapaus on suuri vankila http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248697-vapaus-on-suuri-vankila <p>Pelle Miljoona tuskin aavisti, miten hyvin hänen vuonna 1980 levyttämänsä kappaleen nimi pätee vuoden 2018 yhteiskuntaan. Kappalehan ei ollut yhteiskunnallinen, mutta sen otsikko on usein tullut mieleeni viime vuosina nimenomaan yhteiskunnallisista asioista.</p><p>Vapaus &ndash; oikeammin mielikuva vapaudesta &ndash; on markkinamiesten loisteliain keksintö kaupata mitä erilaisimpia asioita. Vapauden avulla on kaupattu tuotteita autoista ja hajuvesistä alkoholijuomiin ja tupakkatuotteisiin. Minkälaista vapautta ne sitten edustavat, on kokonaan toinen asia. Jos miettii sitä, paljonko liikenne saa aikaan tuhoa ympäristölle ja ihmisille, paljonko kosmetiikkateollisuus on vahingoittanut eläimiä, paljonko alkoholi ja tupakka ovat aiheuttaneet murhetta ja kuolemaa, ymmärtää ehkä otsikon merkityksen.</p><p>Vieläkin suurempia asioita on kaupattu menestyksellisesti vapauden mielikuvalla. Suomen kohdalla suurin yksittäinen asia lienee EU-jäsenyys ja sitä seurannut eurojäsenyys. 1990-luvun alussa tapahtui monia asioita, joihin oikeastikin liittyi vapautumista, kuten Neuvostoliiton hajoaminen ja Saksojen yhdistyminen. Tähän jatkumoon ajateltiin romanttisesti sopivan koko Euroopan yhdistymisen. Koko ajatus oli tietysti mieltä vailla niin erilaisten yhteiskuntien ja talouksien kohdalla. Asiaa kuitenkin markkinoitiin onnistuneesti vapauden mielikuvilla: kaupankäynti vapautuisi, ihmisten, tavaroiden ja palvelujen liikkuminen vapautuisi. Oliko näille sitten aiemmin ollut merkittäviä esteitä? Ei, mutta tämä osoittaa, miten tehokas propaganda-ase mielikuva vapaudesta on. Valitettavinta on, että edellä lueteltujen ohella myös pääomien liikkuminen vapautui, koska sen suhteen tapahtui ihan oikeita muutoksia, ja pääomien liikkumisen vapautuminen on ollut näistä &rdquo;vapauksista&rdquo; tuhovoimaltaan kaikkein suurin.</p><p>EU:n takaama pääomien vapaa liikkuvuus on synnyttänyt tai edesauttanut mm. veroparatiisien käyttöä ja muuta verokeinottelua, tuotanto- ja pääomapakoa sekä suurtyöttömyyttä. Lähes kaikki EU-alueen ongelmat kytkeytyvät pääomien vapaaseen liikkuvuuteen ja valtiollisten keskuspankkien rahanluontikieltoon. Näiden päätösten myötä on kaikki valta annettu pankki- ja rahoitussektorille. EU-maiden ja EU:n johtavat päättäjät tulevat pankkimaailmasta ja tie käy tietysti myös toiseen suuntaan. Tällainen pankkien talutusnuorassa toimiva järjestelmä on pelkkä demokratian irvikuva. <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9832572">Varallisuus keskittyy yhä pienemmälle ryhmälle, ja yhä useamman toimeentulo vaikeutuu.</a></p><p><a href="https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seura-laski-seitsemalla-suomalaisella-varallisuutta-yhta-paljon-kuin-40-prosentilla-vahavaraisimmista-yhteensa/">Seitsemän suurituloisinta suomalaista omistaa saman verran kuin 1,85 miljoonaa pienituloisinta suomalaista yhteensä. Silti nämä seitsemän maksavat veroja vain vajaat 8 miljoonaa, kun nuo muut maksavat yli viisi miljardia.</a> Eduskunta ja hallitus, jotka tällaisen käsittämättömän touhun mahdollistavat, pysyvät voimasuhteiltaan lähes muuttumattomina kaudesta toiseen. Jopa presidentinvaaleissa tukea annetaan superporvari Niinistölle, joka on siunannut työttömien aktiivimallista lähtien kaikki pienituloisten leikkaukset. Varakasta väkeä lienee maassamme paljon enemmän kuin verotustietojen perusteella voisi päätellä.</p><p>&nbsp;</p><p>Henri Aitakari</p><p>puheenjohtaja</p><p>Itsenäisyyspuolue</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pelle Miljoona tuskin aavisti, miten hyvin hänen vuonna 1980 levyttämänsä kappaleen nimi pätee vuoden 2018 yhteiskuntaan. Kappalehan ei ollut yhteiskunnallinen, mutta sen otsikko on usein tullut mieleeni viime vuosina nimenomaan yhteiskunnallisista asioista.

Vapaus – oikeammin mielikuva vapaudesta – on markkinamiesten loisteliain keksintö kaupata mitä erilaisimpia asioita. Vapauden avulla on kaupattu tuotteita autoista ja hajuvesistä alkoholijuomiin ja tupakkatuotteisiin. Minkälaista vapautta ne sitten edustavat, on kokonaan toinen asia. Jos miettii sitä, paljonko liikenne saa aikaan tuhoa ympäristölle ja ihmisille, paljonko kosmetiikkateollisuus on vahingoittanut eläimiä, paljonko alkoholi ja tupakka ovat aiheuttaneet murhetta ja kuolemaa, ymmärtää ehkä otsikon merkityksen.

Vieläkin suurempia asioita on kaupattu menestyksellisesti vapauden mielikuvalla. Suomen kohdalla suurin yksittäinen asia lienee EU-jäsenyys ja sitä seurannut eurojäsenyys. 1990-luvun alussa tapahtui monia asioita, joihin oikeastikin liittyi vapautumista, kuten Neuvostoliiton hajoaminen ja Saksojen yhdistyminen. Tähän jatkumoon ajateltiin romanttisesti sopivan koko Euroopan yhdistymisen. Koko ajatus oli tietysti mieltä vailla niin erilaisten yhteiskuntien ja talouksien kohdalla. Asiaa kuitenkin markkinoitiin onnistuneesti vapauden mielikuvilla: kaupankäynti vapautuisi, ihmisten, tavaroiden ja palvelujen liikkuminen vapautuisi. Oliko näille sitten aiemmin ollut merkittäviä esteitä? Ei, mutta tämä osoittaa, miten tehokas propaganda-ase mielikuva vapaudesta on. Valitettavinta on, että edellä lueteltujen ohella myös pääomien liikkuminen vapautui, koska sen suhteen tapahtui ihan oikeita muutoksia, ja pääomien liikkumisen vapautuminen on ollut näistä ”vapauksista” tuhovoimaltaan kaikkein suurin.

EU:n takaama pääomien vapaa liikkuvuus on synnyttänyt tai edesauttanut mm. veroparatiisien käyttöä ja muuta verokeinottelua, tuotanto- ja pääomapakoa sekä suurtyöttömyyttä. Lähes kaikki EU-alueen ongelmat kytkeytyvät pääomien vapaaseen liikkuvuuteen ja valtiollisten keskuspankkien rahanluontikieltoon. Näiden päätösten myötä on kaikki valta annettu pankki- ja rahoitussektorille. EU-maiden ja EU:n johtavat päättäjät tulevat pankkimaailmasta ja tie käy tietysti myös toiseen suuntaan. Tällainen pankkien talutusnuorassa toimiva järjestelmä on pelkkä demokratian irvikuva. Varallisuus keskittyy yhä pienemmälle ryhmälle, ja yhä useamman toimeentulo vaikeutuu.

Seitsemän suurituloisinta suomalaista omistaa saman verran kuin 1,85 miljoonaa pienituloisinta suomalaista yhteensä. Silti nämä seitsemän maksavat veroja vain vajaat 8 miljoonaa, kun nuo muut maksavat yli viisi miljardia. Eduskunta ja hallitus, jotka tällaisen käsittämättömän touhun mahdollistavat, pysyvät voimasuhteiltaan lähes muuttumattomina kaudesta toiseen. Jopa presidentinvaaleissa tukea annetaan superporvari Niinistölle, joka on siunannut työttömien aktiivimallista lähtien kaikki pienituloisten leikkaukset. Varakasta väkeä lienee maassamme paljon enemmän kuin verotustietojen perusteella voisi päätellä.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

]]>
0 http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248697-vapaus-on-suuri-vankila#comments EU Niinistö Presidentinvaalit Tuloerot Vapaus Fri, 05 Jan 2018 22:00:41 +0000 Henri Aitakari http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248697-vapaus-on-suuri-vankila
Suomen poliittinen johto saa rikkoa lakia, jos tilanne niin vaatii http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248604-suomen-poliittinen-johto-saa-rikkoa-lakia-jos-tilanne-niin-vaatii <p>&nbsp;Suomeen on syntynyt vuosien varrella erikoinen poliittinen kulttuuri, jossa ylin poliittinen johto saa rikkoa lakia ja vieläpä perustuslakia joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Tarkastelen tässä blogissa lyhyesti tämän ilmiön syntyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.</p><p><strong>1.</strong><strong>Sotasyyllisyysoikeudenkäynti</strong></p><p>Ensimmäinen näytös tälle käytännölle luotiin jatkosodan jälkeen, kun Neuvostoliitto antoi ymmärtää, että Suomi oli syyllinen sotaan ja siihen syyllistyneet on saatava vastuuseen. Poliittinen johto junaili eduskunnassa pikavauhtia lain nimeltä &rdquo;Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta&rdquo;, jonka eduskunta hyväksyi 11.9.45 ja pääministeri Paasikivi vahvisti päivää myöhemmin. Taannehtiva lakikäytäntö ei ole länsimaisen eikä suomalaisen oikeuskäytännön mukainen. Perustuslakivaliokunta kuitenkin totesi äänin 10-8, että se ei vastusta lakia, <strong>jos hallitus katsoo lain välttämättömäksi</strong>. Tämä johtopäätös on ratkaiseva myös myöhemmissä tapahtumissa: <strong>Jos tilanne niin vaatii.</strong></p><p><strong>2.</strong><strong>Koiviston konklaavi</strong></p><p>Suurin osa suomalaisista ei ole koskaan kuullutkaan sellaista termiä kuin &rdquo;Koiviston konklaavi&rdquo;, koska asiaa koskeva muistio oli salainen 21 vuotta. Lainaan aika suoraan tekstiä tuomarilta ja emeritus professori Jyrki Virolaiselta: &rdquo;Koiviston konklaavilla tarkoitetaan presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 pidettyä ja illansuussa klo 19 alkanutta täysin salaista &quot;oikeuspoliittista keskustelutilaisuutta&quot;. Presidentti oli kutsunut luokseen korkeimman oikeuden sekä muiden tuomioistuinten jäseniä (11 tuomaria), yliopistojen tiedekuntien radikaaleiksi tunnettuja &quot;oikeusoppineita&quot;, virkamiehiä ja presidentinkanslian väkeä, yhteensä noin 30 henkilöä&rdquo;.</p><p>&rdquo;Koiviston konklaavin tarkoitusta ei ole ollut vaikea arvata.&nbsp;Korkein oikeus (KKO) oli noin kuukautta aiemmin antanut ns. ylikorkojuttuja koskevan ennakkopäätöksen (KKO 1992:50), jonka mukaan pankki ei voinut yksipuolisesti nostaa asuntolainan korkoa.&nbsp;Presidentti halusi tilaisuuteen kutsuttujen korkeiden tuomareiden ja oikeusoppineiden vaikuttavan siihen, että tuomioistuinten linja mainituissa ylikorkojutuissa muuttuisi ja pankkeja yleensäkin &quot;ymmärrettäisiin&quot; niittä koskevissa oikeudenkäynneissä jatkossa paremmin.&rdquo; Näin myös tapahtui, että Korkeimman oikeuden käytäntö muuttui konklaavin kokouksen jälkeen.</p><p>Tasavallan presidentti siis sekaantui tuomioistuinten toimintaan, joka on perustuslain vastaista ja näin toimittiin, <strong>koska tilanne niin vaati.</strong>&nbsp; Tämä oikeuslaitoksen muuttunut käytäntö oli yksi osa sitä toimintaa, jolla Suomi ajettiin tietoisesti lamaan ja maksumiehiksi laitettiin ennen kaikkea yrittäjät. Yrittäjille opetettiin käytännössä, että yrittäminen ei kannata. Pankeille siirtyi reaaliomaisuutta noin puoleen hintaan niiden todellisesta arvosta.</p><p><strong>3.</strong><strong>Liittyminen EU:hun</strong></p><p>Suomen perustuslakia tulkittiin tilanteen vaatimusten mukaan eduskunnan päätöksessä EU:hun liittymisestä 18.4.1994 kaksikolmasosan äänten enemmistöllä eli supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Suomen perustuslain mukaan eduskunnalla on ylin lainsäätämisvalta. EU-sopimus antaa EU:lle vallan epäsuorasti vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön. Kansalaisille jaettiin joka kotiin lehdykkä nimeltä &rdquo;Suomen perustuslaki&rdquo; vuonna 2000, kun uusi perustuslaki tuli voimaan. Lehdykän mukaan &rdquo; Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä&rdquo;. Mistään ei löydy mainintaa, että mitä sitten tapahtuisi, jos <strong>eduskunta ei hyväksyisi</strong> EU:lta tulevia lakimuutoksia. Käytännössä Suomen on noudatettava EU:n lainsäädännön vaatimuksia ja arviolta n. 80 % lakimuutoksista tule EU:lta. Suomi &ndash; kuten muutkaan EU-valtiot &ndash; eivät ole itsenäisiä valtioita. Suomi päätti asiasta perustuslakimme vastaisesti, <strong>koska tilanne niin vaati</strong>.</p><p><strong>4.</strong><strong>Markan muuttaminen euroksi</strong></p><p>Vuoden 1992 perustuslain 72. pykälän mukaan: &rdquo; Suomen rahayksikkö on markka. Lailla säädetään, miten markan ulkoisesta arvosta päätetään&rdquo;. Suomi siirtyi vaiheittain eurovaluuttaan. Lipposen hallitus antoi tiedonannon 17.4.1998 eduskunnalle, että Suomi on liittynyt Emun kolmanteen vaiheeseen eli euro-valuuttaa koskevat EU-lait tulivat peruuttamattomasti voimaan ilman perustuslain säätämisjärjestystä. Hallitus teki näin, koska eduskunta ei olisi hyväksynyt markan hävittämistä perustuslain mukaisessa käsittelyssä. Perustuslaki heitettiin romukoppaan, <strong>koska tilanne niin vaati.</strong></p><p><strong>5.</strong><strong>Isäntämaasopimus</strong></p><p>Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti 4.7.2014 Suomen ja Naton välisen <strong>isäntämaasopimuksen</strong>, jonka luonne on <strong>yhteisymmärryspöytäkirja</strong> (Memorandum of Understanding eli lyhennettynä MoU). Isäntämaasopimus on laadittu englanniksi ja sen teksti on tallennettu valtion säädostietopankki Finlexiin, koska sen katsotaan olevan Suomea sitova kansainvälinen sopimus. &nbsp;Sopimuksella ei ole allekirjoittajan asemasta johtuen virallisen valtiosopimuksen luonnetta. Sopimus tehtiin salassa eduskunnalta ja jopa ulkoasiainvaliokunnalta. Sopimus astui Suomen puolelta voimaan heti, koska hallitus ei uskaltanut viedä sitä eduskunnan käsittelyyn eli eduskunta ei ole sitä ratifioinut. Vertailun vuoksi todettakoon, että eduskunta ratifioi YYA-sopimuksen NL:n kanssa 22.4.1948 äänin 156-11. Isäntämaasopimus hoidettiin epävirallisella tavalla, <strong>koska tilanne niin vaati.</strong></p><p><strong>6.</strong><strong>Median rooli </strong></p><p>Medialla on ratkaiseva rooli, miten kansalaiset ovat tietoisia näistä asioista ja miten niihin yleisesti ottaen suhtaudutaan. Sotasyyllisyysjutussa media on kääntänyt kelkkansa ja todennut, että siinä tehtiin vääryys. Koiviston konklaavista ei kirjoiteta juuri muualla kuin somessa. Hesari masinoi Aatos Erkon johdolla muut johtavat lehdet kirjoittamaan vain myönteisestä EU:sta. Kaikki sen kokeneet muistavat tuon ajan aivopesun EU:n puolesta. Eikä media ole muuttanut tyyliään myöskään Isäntämaasopimuksen tai euron käyttöönotosta, vaan kaikki on mennyt ihan normaalisti.</p><p>Media oppi tämän tavan YYA-sopimuksen aikana mukailla valtiojohtoa kaikessa. Koko Suomen kansa &ndash; muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta &ndash; saatiin mukaan yhteiseen näytelmään. Tästä on syntynyt myös käsite &rdquo;Suomi-klubi&rdquo;, jossa on vain yksi totuus kerrallaan. YYA oli sellainen totuus aikanaan ja joka ei sitä ymmärtänyt oli tyhmä ja oman pesän likaaja eli välttämättömyydestä tehtiin hyve. Sama meno jatkuu edelleen, koska median mukaan EU ja euro ovat Suomen etujen mukaisia, ja joka muuta väittää, ei toimi Suomen etujen mukaan ja on hieman tyhmä.</p><p>Media ei näe ylimmän poliittisen johdon eli presidentin, ministerien tain muun ylimmän poliittisen tai sotilaallisen johdon henkilöissä mitään sellaista yllä mainituissa tapauksissa, joka viittaisi valtiopetokseen tai jopa törkeään valtiopetokseen, johon voi syyllistyä juuri mainitsemani henkilöt.</p><p>Meille on syntynyt pitkän ajan kuluessa poliittinen kulttuuri, jossa ylin valtiojohto saa toimia lakien ja perustuslakien vastaisesti joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Yksi selittävä tekijä on, että Suomessa ei ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta. Toinen selittävä tekijä on, että valta Suomessa on hallituksessa olevien puolueiden puheenjohtajilla, koska heidän tahtonsa mukaan kansanedustajat toimivat ja myös perustuslakivaliokunta. Kolmas selittävä tekijä on media, josta on tullut valtiovallan vartioijasta valtiovallan nuoleskelija. Yle on tietenkin oma lukunsa, koska se on eduskunnan ja sitä kautta hallituksen valvonnassa; sieltä tulee vain oikeaa tietoa kuten Tassista aikanaan NL:ssa.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  Suomeen on syntynyt vuosien varrella erikoinen poliittinen kulttuuri, jossa ylin poliittinen johto saa rikkoa lakia ja vieläpä perustuslakia joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Tarkastelen tässä blogissa lyhyesti tämän ilmiön syntyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

1.Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

Ensimmäinen näytös tälle käytännölle luotiin jatkosodan jälkeen, kun Neuvostoliitto antoi ymmärtää, että Suomi oli syyllinen sotaan ja siihen syyllistyneet on saatava vastuuseen. Poliittinen johto junaili eduskunnassa pikavauhtia lain nimeltä ”Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta”, jonka eduskunta hyväksyi 11.9.45 ja pääministeri Paasikivi vahvisti päivää myöhemmin. Taannehtiva lakikäytäntö ei ole länsimaisen eikä suomalaisen oikeuskäytännön mukainen. Perustuslakivaliokunta kuitenkin totesi äänin 10-8, että se ei vastusta lakia, jos hallitus katsoo lain välttämättömäksi. Tämä johtopäätös on ratkaiseva myös myöhemmissä tapahtumissa: Jos tilanne niin vaatii.

2.Koiviston konklaavi

Suurin osa suomalaisista ei ole koskaan kuullutkaan sellaista termiä kuin ”Koiviston konklaavi”, koska asiaa koskeva muistio oli salainen 21 vuotta. Lainaan aika suoraan tekstiä tuomarilta ja emeritus professori Jyrki Virolaiselta: ”Koiviston konklaavilla tarkoitetaan presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 pidettyä ja illansuussa klo 19 alkanutta täysin salaista "oikeuspoliittista keskustelutilaisuutta". Presidentti oli kutsunut luokseen korkeimman oikeuden sekä muiden tuomioistuinten jäseniä (11 tuomaria), yliopistojen tiedekuntien radikaaleiksi tunnettuja "oikeusoppineita", virkamiehiä ja presidentinkanslian väkeä, yhteensä noin 30 henkilöä”.

”Koiviston konklaavin tarkoitusta ei ole ollut vaikea arvata. Korkein oikeus (KKO) oli noin kuukautta aiemmin antanut ns. ylikorkojuttuja koskevan ennakkopäätöksen (KKO 1992:50), jonka mukaan pankki ei voinut yksipuolisesti nostaa asuntolainan korkoa. Presidentti halusi tilaisuuteen kutsuttujen korkeiden tuomareiden ja oikeusoppineiden vaikuttavan siihen, että tuomioistuinten linja mainituissa ylikorkojutuissa muuttuisi ja pankkeja yleensäkin "ymmärrettäisiin" niittä koskevissa oikeudenkäynneissä jatkossa paremmin.” Näin myös tapahtui, että Korkeimman oikeuden käytäntö muuttui konklaavin kokouksen jälkeen.

Tasavallan presidentti siis sekaantui tuomioistuinten toimintaan, joka on perustuslain vastaista ja näin toimittiin, koska tilanne niin vaati.  Tämä oikeuslaitoksen muuttunut käytäntö oli yksi osa sitä toimintaa, jolla Suomi ajettiin tietoisesti lamaan ja maksumiehiksi laitettiin ennen kaikkea yrittäjät. Yrittäjille opetettiin käytännössä, että yrittäminen ei kannata. Pankeille siirtyi reaaliomaisuutta noin puoleen hintaan niiden todellisesta arvosta.

3.Liittyminen EU:hun

Suomen perustuslakia tulkittiin tilanteen vaatimusten mukaan eduskunnan päätöksessä EU:hun liittymisestä 18.4.1994 kaksikolmasosan äänten enemmistöllä eli supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Suomen perustuslain mukaan eduskunnalla on ylin lainsäätämisvalta. EU-sopimus antaa EU:lle vallan epäsuorasti vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön. Kansalaisille jaettiin joka kotiin lehdykkä nimeltä ”Suomen perustuslaki” vuonna 2000, kun uusi perustuslaki tuli voimaan. Lehdykän mukaan ” Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä”. Mistään ei löydy mainintaa, että mitä sitten tapahtuisi, jos eduskunta ei hyväksyisi EU:lta tulevia lakimuutoksia. Käytännössä Suomen on noudatettava EU:n lainsäädännön vaatimuksia ja arviolta n. 80 % lakimuutoksista tule EU:lta. Suomi – kuten muutkaan EU-valtiot – eivät ole itsenäisiä valtioita. Suomi päätti asiasta perustuslakimme vastaisesti, koska tilanne niin vaati.

4.Markan muuttaminen euroksi

Vuoden 1992 perustuslain 72. pykälän mukaan: ” Suomen rahayksikkö on markka. Lailla säädetään, miten markan ulkoisesta arvosta päätetään”. Suomi siirtyi vaiheittain eurovaluuttaan. Lipposen hallitus antoi tiedonannon 17.4.1998 eduskunnalle, että Suomi on liittynyt Emun kolmanteen vaiheeseen eli euro-valuuttaa koskevat EU-lait tulivat peruuttamattomasti voimaan ilman perustuslain säätämisjärjestystä. Hallitus teki näin, koska eduskunta ei olisi hyväksynyt markan hävittämistä perustuslain mukaisessa käsittelyssä. Perustuslaki heitettiin romukoppaan, koska tilanne niin vaati.

5.Isäntämaasopimus

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti 4.7.2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, jonka luonne on yhteisymmärryspöytäkirja (Memorandum of Understanding eli lyhennettynä MoU). Isäntämaasopimus on laadittu englanniksi ja sen teksti on tallennettu valtion säädostietopankki Finlexiin, koska sen katsotaan olevan Suomea sitova kansainvälinen sopimus.  Sopimuksella ei ole allekirjoittajan asemasta johtuen virallisen valtiosopimuksen luonnetta. Sopimus tehtiin salassa eduskunnalta ja jopa ulkoasiainvaliokunnalta. Sopimus astui Suomen puolelta voimaan heti, koska hallitus ei uskaltanut viedä sitä eduskunnan käsittelyyn eli eduskunta ei ole sitä ratifioinut. Vertailun vuoksi todettakoon, että eduskunta ratifioi YYA-sopimuksen NL:n kanssa 22.4.1948 äänin 156-11. Isäntämaasopimus hoidettiin epävirallisella tavalla, koska tilanne niin vaati.

6.Median rooli

Medialla on ratkaiseva rooli, miten kansalaiset ovat tietoisia näistä asioista ja miten niihin yleisesti ottaen suhtaudutaan. Sotasyyllisyysjutussa media on kääntänyt kelkkansa ja todennut, että siinä tehtiin vääryys. Koiviston konklaavista ei kirjoiteta juuri muualla kuin somessa. Hesari masinoi Aatos Erkon johdolla muut johtavat lehdet kirjoittamaan vain myönteisestä EU:sta. Kaikki sen kokeneet muistavat tuon ajan aivopesun EU:n puolesta. Eikä media ole muuttanut tyyliään myöskään Isäntämaasopimuksen tai euron käyttöönotosta, vaan kaikki on mennyt ihan normaalisti.

Media oppi tämän tavan YYA-sopimuksen aikana mukailla valtiojohtoa kaikessa. Koko Suomen kansa – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – saatiin mukaan yhteiseen näytelmään. Tästä on syntynyt myös käsite ”Suomi-klubi”, jossa on vain yksi totuus kerrallaan. YYA oli sellainen totuus aikanaan ja joka ei sitä ymmärtänyt oli tyhmä ja oman pesän likaaja eli välttämättömyydestä tehtiin hyve. Sama meno jatkuu edelleen, koska median mukaan EU ja euro ovat Suomen etujen mukaisia, ja joka muuta väittää, ei toimi Suomen etujen mukaan ja on hieman tyhmä.

Media ei näe ylimmän poliittisen johdon eli presidentin, ministerien tain muun ylimmän poliittisen tai sotilaallisen johdon henkilöissä mitään sellaista yllä mainituissa tapauksissa, joka viittaisi valtiopetokseen tai jopa törkeään valtiopetokseen, johon voi syyllistyä juuri mainitsemani henkilöt.

Meille on syntynyt pitkän ajan kuluessa poliittinen kulttuuri, jossa ylin valtiojohto saa toimia lakien ja perustuslakien vastaisesti joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Yksi selittävä tekijä on, että Suomessa ei ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta. Toinen selittävä tekijä on, että valta Suomessa on hallituksessa olevien puolueiden puheenjohtajilla, koska heidän tahtonsa mukaan kansanedustajat toimivat ja myös perustuslakivaliokunta. Kolmas selittävä tekijä on media, josta on tullut valtiovallan vartioijasta valtiovallan nuoleskelija. Yle on tietenkin oma lukunsa, koska se on eduskunnan ja sitä kautta hallituksen valvonnassa; sieltä tulee vain oikeaa tietoa kuten Tassista aikanaan NL:ssa. 

]]>
34 http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248604-suomen-poliittinen-johto-saa-rikkoa-lakia-jos-tilanne-niin-vaatii#comments EU Euro Perustuslaki Valtiopetos Thu, 04 Jan 2018 11:28:10 +0000 Antero Ollila http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248604-suomen-poliittinen-johto-saa-rikkoa-lakia-jos-tilanne-niin-vaatii
Väyrynen haluaa kaivaa Suomen EU- ja eurohistoriaa http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248557-vayrynen-haluaa-kaivaa-suomen-eu-ja-eurohistoriaa <p>Paavo Väyrynen esiintyi ensimmäisen kerran presidenttiehdokkaana vuoden 2018 vaaleja ajatellen Sanomatalossa presidenttimessuilla joulukuussa. Hän joutui heti toimittaja Timo Haapalan &quot;grilliin&quot;. Haapala muistutti erinäisistä asioista Väyrysen omalta poliittiselta uralta. Se ei Väyryselle sopinut. Hän ilmoitti Hapalalle, että ei halua puhua menneisyydestä, hän haluaa puhua tulevaisuudesta. Eli Väyrynen toi selvästi esiin, ettei hänen poliittista uraansa saa tarkastella muulta pohjalta, kuin hänen omien muistiinpanojensa ja itse valitsemiensa asioiden valossa kehottaen Haapalaa lukemaan koko kirjallisen tuotantonsa läpi.</p><p>Siis Väyrynen haluaa käydä vaalitaistelua puhumalla Suomen tulevaisuudesta? Toistaiseksi Väyrysen vaalitaistelu on rakennettu kokonaan istuvan presidentin, Sauli Niinistön, tekemisiä vastaan hyökkäämiseen 1990 luvulla ja Suomen liittymiseen Euroopan unioniin ja euroon. Siis historiaan! Se siitä tulevaisuuteen katsomisesta! Hän haluaa myös tarkoitushakuisesti unohtaa itse oman osansa Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Alla Olli Ainolan kirjoitus Iltalehdessä asiasta viime vuoden helmikuulta.</p><p><a href="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml?_ga=2.109568710.2108525295.1511015616-2057325801.1496406947" title="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml?_ga=2.109568710.2108525295.1511015616-2057325801.1496406947">http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml?_ga=2.109...</a></p><p>Väyrysen muisti on kovin valikoivaa. Ja häntä itseään ei saa muistuttaa mm. jalasmökistä eikä Neuvostoliitosta suurlähettiläs Vladimirovilta pyytämästään nootista Ahti Karjalaista tukemaan vuoden 1982 presidentinvaalissa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Paavo Väyrynen esiintyi ensimmäisen kerran presidenttiehdokkaana vuoden 2018 vaaleja ajatellen Sanomatalossa presidenttimessuilla joulukuussa. Hän joutui heti toimittaja Timo Haapalan "grilliin". Haapala muistutti erinäisistä asioista Väyrysen omalta poliittiselta uralta. Se ei Väyryselle sopinut. Hän ilmoitti Hapalalle, että ei halua puhua menneisyydestä, hän haluaa puhua tulevaisuudesta. Eli Väyrynen toi selvästi esiin, ettei hänen poliittista uraansa saa tarkastella muulta pohjalta, kuin hänen omien muistiinpanojensa ja itse valitsemiensa asioiden valossa kehottaen Haapalaa lukemaan koko kirjallisen tuotantonsa läpi.

Siis Väyrynen haluaa käydä vaalitaistelua puhumalla Suomen tulevaisuudesta? Toistaiseksi Väyrysen vaalitaistelu on rakennettu kokonaan istuvan presidentin, Sauli Niinistön, tekemisiä vastaan hyökkäämiseen 1990 luvulla ja Suomen liittymiseen Euroopan unioniin ja euroon. Siis historiaan! Se siitä tulevaisuuteen katsomisesta! Hän haluaa myös tarkoitushakuisesti unohtaa itse oman osansa Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Alla Olli Ainolan kirjoitus Iltalehdessä asiasta viime vuoden helmikuulta.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml?_ga=2.109568710.2108525295.1511015616-2057325801.1496406947

Väyrysen muisti on kovin valikoivaa. Ja häntä itseään ei saa muistuttaa mm. jalasmökistä eikä Neuvostoliitosta suurlähettiläs Vladimirovilta pyytämästään nootista Ahti Karjalaista tukemaan vuoden 1982 presidentinvaalissa.

 

 

 

 

]]>
53 http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248557-vayrynen-haluaa-kaivaa-suomen-eu-ja-eurohistoriaa#comments EU Euro Tulevaisuus Väyrynen Wed, 03 Jan 2018 14:30:25 +0000 Pekka Lukkala http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248557-vayrynen-haluaa-kaivaa-suomen-eu-ja-eurohistoriaa
Merja Kyllöseltä ihmeellisiä Venäjä-lausuntoja http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248508-merja-kylloselta-ihmeellisia-venaja-lausuntoja <p>Luin Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan <strong>Merja Kyllösen</strong> haastattelun <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005509535.html">Helsingin Sanomista</a> (HS 1.1. 2018) kun vinkattiin siinä puhutun hivenen kummallisia. Itsellekin ponnahti pari todella ihmeellistä linjausta haaastattelusta:</p><p><em>&rdquo;Suomihan on väistämättä maantieteellisesti EU:n ja Venäjän välissä&quot;</em></p><p>Eikö europarlamentaarikko Kyllönen ymmärrä Suomen olevan osa Euroopan Unionia, ei EU:n ja Venäjän &quot;välissä&quot;?</p><p>Vielä kummallisempi oli myöhemmin tullut arvio:</p><p><em>&rdquo;Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä kahdenvälisissä suhteissa on menty liian varovaiseksi ja mietitään, miten EU:ssa katsotaan Suomen ja Venäjän suhteita. Olemme EU:ssa turhan pelokas alustalaiskansa, kun pitäisi rakentaa taloudellista keskinäisriippuvuutta ja esimerkiksi ympäristö- ja kulttuuriyhteistyötä.&rdquo;</em></p><p>Sinänsä itsekin pidän tärkeänä, että Suomella on hyvät ja asialliset suhteet Moskovaan, joiden puitteissa maitamme väistämättä yhdistävät käytännön asiat saadaan ratkaistua. Kuitenkin tuntuu, että kaikilla länsimaiseen liberalismiin kriittisesti suhtautuvilla on taipumus nähdä Suomen Venäjä-suhde jonkinlaisena vastapainona läntisille vaikutteille. Näin on myös presidenttikisassa, oli kyse sitten PS:n <strong>Laura Huhtasaaresta</strong>, omaa Keskustasta sirpaloitunutta kulttiaan luotsaavasta <strong>Paavo Väyrysestä</strong>, tai näköjään myös Vasemmistoliitosta ja Merja Kyllösestä.</p><p>Samalla jätetään sitten Venäjän nykyinen poliittinen järjestelmä ja <strong>Vladimir Putinin</strong> tavoittelemat asiat analysoimatta. Perussuomalaisten ja Väyrysen osalta autoritaariseen, militarisoituun ja suomalaisesta näkökulmasta paleokonservatiiviseen yhteiskuntaan myönteisesti suhtautumisen jotenkin ymmärtää. Mutta onko Vasemmistoliitossa jäänyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjän ja kansainvälisen politiikan asetelmien analyysi tekemättä?</p><p>Minulle ja sosialidemokraateille hyvin selvää, millä puolella Suomen tulisi kansainvälisessä politiikassa pelata. SDP:n ehdokas <strong>Tuula Haatainen </strong>on korostanut ihmisoikeuksien, demokratian edistämisen ja rauhan agendaa kampanjassaan. Siihen yhtälöön ei sovi äärioikeistolaisen, sotia lähialueillaan lietsovan &quot;karhun&quot; kainalossa kiehnääminen.</p> Luin Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Merja Kyllösen haastattelun Helsingin Sanomista (HS 1.1. 2018) kun vinkattiin siinä puhutun hivenen kummallisia. Itsellekin ponnahti pari todella ihmeellistä linjausta haaastattelusta:

”Suomihan on väistämättä maantieteellisesti EU:n ja Venäjän välissä"

Eikö europarlamentaarikko Kyllönen ymmärrä Suomen olevan osa Euroopan Unionia, ei EU:n ja Venäjän "välissä"?

Vielä kummallisempi oli myöhemmin tullut arvio:

”Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä kahdenvälisissä suhteissa on menty liian varovaiseksi ja mietitään, miten EU:ssa katsotaan Suomen ja Venäjän suhteita. Olemme EU:ssa turhan pelokas alustalaiskansa, kun pitäisi rakentaa taloudellista keskinäisriippuvuutta ja esimerkiksi ympäristö- ja kulttuuriyhteistyötä.”

Sinänsä itsekin pidän tärkeänä, että Suomella on hyvät ja asialliset suhteet Moskovaan, joiden puitteissa maitamme väistämättä yhdistävät käytännön asiat saadaan ratkaistua. Kuitenkin tuntuu, että kaikilla länsimaiseen liberalismiin kriittisesti suhtautuvilla on taipumus nähdä Suomen Venäjä-suhde jonkinlaisena vastapainona läntisille vaikutteille. Näin on myös presidenttikisassa, oli kyse sitten PS:n Laura Huhtasaaresta, omaa Keskustasta sirpaloitunutta kulttiaan luotsaavasta Paavo Väyrysestä, tai näköjään myös Vasemmistoliitosta ja Merja Kyllösestä.

Samalla jätetään sitten Venäjän nykyinen poliittinen järjestelmä ja Vladimir Putinin tavoittelemat asiat analysoimatta. Perussuomalaisten ja Väyrysen osalta autoritaariseen, militarisoituun ja suomalaisesta näkökulmasta paleokonservatiiviseen yhteiskuntaan myönteisesti suhtautumisen jotenkin ymmärtää. Mutta onko Vasemmistoliitossa jäänyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjän ja kansainvälisen politiikan asetelmien analyysi tekemättä?

Minulle ja sosialidemokraateille hyvin selvää, millä puolella Suomen tulisi kansainvälisessä politiikassa pelata. SDP:n ehdokas Tuula Haatainen on korostanut ihmisoikeuksien, demokratian edistämisen ja rauhan agendaa kampanjassaan. Siihen yhtälöön ei sovi äärioikeistolaisen, sotia lähialueillaan lietsovan "karhun" kainalossa kiehnääminen.

]]>
49 http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248508-merja-kylloselta-ihmeellisia-venaja-lausuntoja#comments Kotimaa EU Merja Kyllönen Presidentinvaali 2018 Venäjä Vladimir Putin Tue, 02 Jan 2018 08:40:55 +0000 Eetu Kinnunen http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248508-merja-kylloselta-ihmeellisia-venaja-lausuntoja
Menneestä tulevaan - politiikka jatkuu http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248425-menneesta-tulevaan-politiikka-jatkuu <p>Antonio Guterres, Donald Trump ja&nbsp;Emmanuel Macron aloittivat.&nbsp; Hieman horjuen ja linjaa etsien. Angela Merkelin linja ja palli huojuu.&nbsp; Kim Jong-un ei horju, vaan horjuttaa muita.&nbsp; Eräät Visegrad-maat aiheuttavat huimausta aina niin&nbsp;itseriittoisille Brysselin herroille.</p><p>&nbsp;</p><p>Alkava vuosi osoittaa, ketkä nousevat, ketkä&nbsp;laskevat. Kaikilla omat päänsärkynsä. Merkelillä kiusallisin. Kuin migreeni.&nbsp;Joko hän kaatuu tai jatkaa haavoittuneena. EU horjuu Merkelin ja brexitin mukana. Laskua pelätään aiheestakin. Kuten ilmastomuutosta.</p><p>&nbsp;</p><p>Eurolla pahin on edessä vasta loppuvuonna 2019 taantuman lähestyessä.&nbsp;EMU:sta kirjoitin&nbsp;täällä 17.12.2017.</p><p>&nbsp;</p><p>Kotimaassa Länsimetro valmistui. Olkiluoto 3 ei.&nbsp; Talvivaara rämpii Kainuun korvessa. Miljardit pyörii. Riidatkin jatkunevat. Rahoista ja jätevesistä. Toivotaan parasta.</p><p>&nbsp;</p><p>Politiikassa kuluneen vuoden suurin juttu&nbsp;oli Perussuomalaisen eduskuntaryhmän jakautuminen. Enemmistö ei uskonut itseensä. Yleensä enemmistö käyttää valtaa. Nähtiin poikkeus. Enemmistö lähti. Nyt se kulkee horjuen hitaasti kohti virallista mittaustolppaa, viimeistään huhtikuussa 2019.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhä kysellään, miksi Ps-ryhmä hajosi.&nbsp; Mutta ei se ollut lainkaan ihme, että näin kävi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Hallitus, jossa Ps oli osallisena, hyväksyi Kreikka 3-paketin, päästi maahan 32 500 turvapaikan hakijaa, leikkasi liki kaikkia&nbsp;etuuksia ja&nbsp;ajoi pakkolakeja ja kikyä. Antoi periksi suunnilleen kaikissa&nbsp;tärkeissä asioissa. Näin ministerit tekivät ja ryhmämme tuki. Omien saavutusten piikki jäi lyhyeksi. Kannattajat siirtyivät katsomoon.</p><p>&nbsp;</p><p>Teimme yhdessä politiikkaa, joka oli vastoin puolueen vaalilupauksia. Kenttää ei kuunneltu. Lähes halveksittiin. Vahvan johdon sanellessa. Ylimielisyydestäkin voi puhua.&nbsp; Olen osasyyllinen.</p><p>&nbsp;</p><p>Ei lainkaan ihme kaiken tuon&nbsp;jälkeen ja&nbsp;&nbsp;gallup-lukujen puolituttua vaaleista, että&nbsp;jäsenistö halusi ja vaati muutosta. Niin tekevät pettyneet aina. Politiikassa pääsääntö.&nbsp; Entiset vapautetaan ja uudet tilalle. Näin varmistetaan muutos.&nbsp; Ja puolueen ykköspallihan oli vapaana joka tapauksessa.</p><p>&nbsp;</p><p>Jyväskylään kokoontunut Ps-jäsenistö ei olisi uskonut muutokseen, ellei puolueen johto olisi aidosti&nbsp;vaihtunut. Kenttäväki&nbsp;halusi&nbsp;kaikki ministerit ulos puoluejohdosta ja nosti uudet&nbsp;kasvot tilalle.&nbsp; Raju päätös, mutta täysin looginen. Pettymysten seuraus. Ei siinä kaappausta tarvittu eikä tehty. Demokratia riitti.</p><p>&nbsp;</p><p>Seuraavat päätökset olivat muiden käsissä. Itsensä lähes&nbsp;täydellisiksi kokeneet hallitusherrat päättivät &quot;arvopohjansa&quot; mukaisesti jatkon.&nbsp; Tekivät valinnan: hyvät saavat jatkaa, hylkiöt ulos.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Eduskunnan niukka enemmistö siunasi temput. Siinä ei moitteen sijaa. Tällä mennään uuteen vuoteen.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt alkaa eduskuntavaalikauden viimeinen kokonainen vuosi. Ensin presidentin vaalit. Sitten ehkä maakuntavaalit.&nbsp; Ja heti niiden perään valmistautuminen eduskunnan valintaan. Ja EU-vaalitkin vielä.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomessa talous kasvaa, työllisyys paranee ja&nbsp;usko tulevaan vahvistuu. Näistä iloitsemme.&nbsp; Jos EU ja euro olisivat edes kohtuullisella perustalla niin voisi pitemmän ajan uskolle olla pohjaa. Mutta erityisen hyvältä ei näytä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kiitokset kuluneesta vuodesta ja erinomaisen menestyksekästä vuotta 2018 jokaiselle!</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Antonio Guterres, Donald Trump ja Emmanuel Macron aloittivat.  Hieman horjuen ja linjaa etsien. Angela Merkelin linja ja palli huojuu.  Kim Jong-un ei horju, vaan horjuttaa muita.  Eräät Visegrad-maat aiheuttavat huimausta aina niin itseriittoisille Brysselin herroille.

 

Alkava vuosi osoittaa, ketkä nousevat, ketkä laskevat. Kaikilla omat päänsärkynsä. Merkelillä kiusallisin. Kuin migreeni. Joko hän kaatuu tai jatkaa haavoittuneena. EU horjuu Merkelin ja brexitin mukana. Laskua pelätään aiheestakin. Kuten ilmastomuutosta.

 

Eurolla pahin on edessä vasta loppuvuonna 2019 taantuman lähestyessä. EMU:sta kirjoitin täällä 17.12.2017.

 

Kotimaassa Länsimetro valmistui. Olkiluoto 3 ei.  Talvivaara rämpii Kainuun korvessa. Miljardit pyörii. Riidatkin jatkunevat. Rahoista ja jätevesistä. Toivotaan parasta.

 

Politiikassa kuluneen vuoden suurin juttu oli Perussuomalaisen eduskuntaryhmän jakautuminen. Enemmistö ei uskonut itseensä. Yleensä enemmistö käyttää valtaa. Nähtiin poikkeus. Enemmistö lähti. Nyt se kulkee horjuen hitaasti kohti virallista mittaustolppaa, viimeistään huhtikuussa 2019.

 

Yhä kysellään, miksi Ps-ryhmä hajosi.  Mutta ei se ollut lainkaan ihme, että näin kävi. 

 

Hallitus, jossa Ps oli osallisena, hyväksyi Kreikka 3-paketin, päästi maahan 32 500 turvapaikan hakijaa, leikkasi liki kaikkia etuuksia ja ajoi pakkolakeja ja kikyä. Antoi periksi suunnilleen kaikissa tärkeissä asioissa. Näin ministerit tekivät ja ryhmämme tuki. Omien saavutusten piikki jäi lyhyeksi. Kannattajat siirtyivät katsomoon.

 

Teimme yhdessä politiikkaa, joka oli vastoin puolueen vaalilupauksia. Kenttää ei kuunneltu. Lähes halveksittiin. Vahvan johdon sanellessa. Ylimielisyydestäkin voi puhua.  Olen osasyyllinen.

 

Ei lainkaan ihme kaiken tuon jälkeen ja  gallup-lukujen puolituttua vaaleista, että jäsenistö halusi ja vaati muutosta. Niin tekevät pettyneet aina. Politiikassa pääsääntö.  Entiset vapautetaan ja uudet tilalle. Näin varmistetaan muutos.  Ja puolueen ykköspallihan oli vapaana joka tapauksessa.

 

Jyväskylään kokoontunut Ps-jäsenistö ei olisi uskonut muutokseen, ellei puolueen johto olisi aidosti vaihtunut. Kenttäväki halusi kaikki ministerit ulos puoluejohdosta ja nosti uudet kasvot tilalle.  Raju päätös, mutta täysin looginen. Pettymysten seuraus. Ei siinä kaappausta tarvittu eikä tehty. Demokratia riitti.

 

Seuraavat päätökset olivat muiden käsissä. Itsensä lähes täydellisiksi kokeneet hallitusherrat päättivät "arvopohjansa" mukaisesti jatkon.  Tekivät valinnan: hyvät saavat jatkaa, hylkiöt ulos. 

 

Eduskunnan niukka enemmistö siunasi temput. Siinä ei moitteen sijaa. Tällä mennään uuteen vuoteen.

 

Nyt alkaa eduskuntavaalikauden viimeinen kokonainen vuosi. Ensin presidentin vaalit. Sitten ehkä maakuntavaalit.  Ja heti niiden perään valmistautuminen eduskunnan valintaan. Ja EU-vaalitkin vielä.

 

Suomessa talous kasvaa, työllisyys paranee ja usko tulevaan vahvistuu. Näistä iloitsemme.  Jos EU ja euro olisivat edes kohtuullisella perustalla niin voisi pitemmän ajan uskolle olla pohjaa. Mutta erityisen hyvältä ei näytä. 

 

Kiitokset kuluneesta vuodesta ja erinomaisen menestyksekästä vuotta 2018 jokaiselle!

 

 

 

 

 

]]>
24 http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248425-menneesta-tulevaan-politiikka-jatkuu#comments Kotimaa Demokratia EU hallitus Perussuomalaiset Sun, 31 Dec 2017 21:54:35 +0000 Toimi Kankaanniemi http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248425-menneesta-tulevaan-politiikka-jatkuu
Arvovalta ja EU http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248376-arvovalta-ja-eu <p><strong>Eduskunnan arvovalta kuulemma menee kännäämisestä ja kourimisesta. Väite kuulostaa liioittelulta. Ikään kuin ihmiset kuvittelisivat, ettei eduskunnassa ole kännätty ja kourittu. Ylipäätään <a href="https://www.is.fi/tyoelama/art-2000005295923.html">poliitikkoja ei arvosteta </a>ennestäänkään.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Minä olen aina kuvitellut edellä mainitusti, eikä siihen ole tarvinnut kuin seurata uutisia. Muutamin esimerkein: eduskunnassa välillä vedetään kovia nesteitä päätyyn asti ja haetaan niistä myös vauhtia työhön <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000002825974.html">[1] </a><a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000482767.html">[2]</a> sekä <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005500679.html">kouritaan naisia</a>. 70-luvulla oli kuulemma tunnettu &quot;Neliveto-Sarakka&quot;, eikä Kekkonenkaan huulet kuivana aina ollut.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos arvovalta on jo mennyt, voiko se mennä enää? Pitääkö erota?</p><p>&nbsp;</p><p>Pitääkö töissä juopottelevan veronkiertäjän erota työstään, jos on EU-komission puheenjohtaja? Ei tarvitse, koska homma on poliitikkojen hallussa ja EU on niin tärkeä juttu, että sitä pitää johtaa päissään. Eikä EU toisaalta osaa päättää, kuka hommat hoitaisi, ellei luxemburgilainen kompromissikomissaari tai kabinettien eteläeurooppalaisen liittouman suosikki.</p><p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=XPgiI46FCDU">Esimerkki 1, </a><a href="https://www.youtube.com/watch?v=nnungvfUXSI">esimerkki 2, </a><a href="https://www.youtube.com/watch?v=v4G6KyKx7pk">esimerkkejä 3</a><a href="https://www.youtube.com/watch?v=nnungvfUXSI">. </a>Jean-Claude Juncker, kaikkien janoisten sankari.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eduskunnan arvovalta kuulemma menee kännäämisestä ja kourimisesta. Väite kuulostaa liioittelulta. Ikään kuin ihmiset kuvittelisivat, ettei eduskunnassa ole kännätty ja kourittu. Ylipäätään poliitikkoja ei arvosteta ennestäänkään.

 

Minä olen aina kuvitellut edellä mainitusti, eikä siihen ole tarvinnut kuin seurata uutisia. Muutamin esimerkein: eduskunnassa välillä vedetään kovia nesteitä päätyyn asti ja haetaan niistä myös vauhtia työhön [1] [2] sekä kouritaan naisia. 70-luvulla oli kuulemma tunnettu "Neliveto-Sarakka", eikä Kekkonenkaan huulet kuivana aina ollut.

 

Jos arvovalta on jo mennyt, voiko se mennä enää? Pitääkö erota?

 

Pitääkö töissä juopottelevan veronkiertäjän erota työstään, jos on EU-komission puheenjohtaja? Ei tarvitse, koska homma on poliitikkojen hallussa ja EU on niin tärkeä juttu, että sitä pitää johtaa päissään. Eikä EU toisaalta osaa päättää, kuka hommat hoitaisi, ellei luxemburgilainen kompromissikomissaari tai kabinettien eteläeurooppalaisen liittouman suosikki.

Esimerkki 1, esimerkki 2, esimerkkejä 3. Jean-Claude Juncker, kaikkien janoisten sankari.

]]>
0 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248376-arvovalta-ja-eu#comments Alkoholismi EU Jean-Claude Juncker Juopottelu Sat, 30 Dec 2017 19:44:57 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248376-arvovalta-ja-eu
Jari Tervo, Kekkonen ja nykyhetki http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248374-jari-tervo-kekkonen-ja-nykyhetki <p>Parhaillaan TV I:ssä esitettävässä ohjelmasarjassa KEKKONEN kirjailija Jari Tervo luennoi: &quot;Otetaanpa selvää tuosta Kekkosesta&quot; Sarjasta esitettiin viime viikolla 4 sarjaa ja päästy vuoteen 1968 saakka. Ensi viikolla esitetään loput 4 osaa ja on luvattu myös arviota Kekkosesta nykyhetken silmin. Tähän saakka esitetyt osat ovat olleet erinomaisia, mutta epäilen että lopussa mennään pahasti metsään.</p><p>Ohjelman&nbsp; sarjan alussa Tervo ilmiasee lähtökohtansa: &quot;Faust on ikivanha tarina miehestä, joka myy sielunsa paholaiselle&quot;. Tervo kysyy: &quot;Myikö Kekkonen sielunsa Neuvostoliitolle ja sai palkaksi kokonaisen tasavallan neljännesvuosisadaksi?&quot;. Siis Neuvostoliitto (Venäjä) on Tervolle paholainen. Tämän Tervo esittää tosiasiana ja tämä varmaan hallitsee ohjelmasarjan loppumietteitä, veikkaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomen poliittinen järjestelmä on raskaana menneisyydestä eikä tunnista nykyisiä todellisia jakolinjoja. Tämän ovat myös todenneet jotkin aktiivipoliitikkommekin, ainakin Jussi Halla-Aho ja Aleksander Stubb. Todellinen jako on&nbsp; vasemmisto/oikeisto jaon sijasta:</p><p>1.kansalliset: Suomi ensin ja yhteistyö kaikkien kanssa</p><p>2. globalistit: EU ensin ja Suomi perässä (kiihkeimmät Natoon)&nbsp;</p><p>Tässä jaossa Kekkonen kuuluu ehdottomasti ryhmään 1: kansalliset.&nbsp; Kekkosen sisällä sykki suomalainen sydän ja sielu. Venäläisten kanssa piti tulla toimeen jotta suomalainen sydän ja sielu voisivat hyvin. Kekkosen tavoite oli puolueettomuus. Hän pyrki olemaan suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja halusi itsenäisyyden vahvistamista kaikin keinoin.&nbsp; Hän halusi olla lääkäri eikä tuomari.</p><p>&nbsp;</p><p>Globalistien tavoitteet ovat toiset. He ovat Suomessa nyt vallassa. Tämä merkitsee ainakin kolmea asiaa:</p><p>1. ärsytyspolitiikkaa isoa naapuria kohtaan (amerikkalaisten sotilaskoneiden harjoituksia Venäjän rajalla,&nbsp; suursotaharjoituksia amerikkalaisten kanssa SUomen maaperällä, pakotepolitiikkaa osana EU:ta jne),</p><p>2. pyrkimystä EU:n ytimeen joka merkitsee sulautumista Saksan SDP:n puheenjohtaja Schulzin esittämän Euroopan Yhdysvaltojen osaksi jollakin aikataululla (Shultz on esittänyt vuodeksi 2025)</p><p>3. Suomen armeijan sisällyttämistä osaksi ns. läntistä arvoyhteisöä. (Neuvoteltuaan&nbsp; syksyllä Sauli Niinistön kanssa Donald Trump ilmoitti Suomen ostavat USAsta huippuhienot hävittäjät, joilla on kyky ilmatankkaukseen ja taisteluun tuhansien kilometrien päässä Suomesta&nbsp; eli tarkoitus on että me maksamme ensin n.10 miljardia koneista USAn sotateollisuudelle ja taistemme sitten yhdessä amerikkalaisten kanssa jossain päin maailmaa yhteistä vihollista vastaan)</p><p>&nbsp;</p><p>Jännittävää nähdä miten Jari Tervo tekee Kekkosesta globalistin.&nbsp; Veikkaan että hän sitä yrittää.</p><p>Lisäys 31.12.2017: Katsoin Ylen Areenasta sarjan viimeisen jakson etukäteen: Tervo yllätti positiivisesti eikä ryhtynyt spekuloimaan.Hyvä sarja.</p><p>Kekkonen varmaan toimisi kuten kuin entinen ulkoministerinsä eli Väyrynen:</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/uL7K-ms6ia4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/uL7K-ms6ia4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Parhaillaan TV I:ssä esitettävässä ohjelmasarjassa KEKKONEN kirjailija Jari Tervo luennoi: "Otetaanpa selvää tuosta Kekkosesta" Sarjasta esitettiin viime viikolla 4 sarjaa ja päästy vuoteen 1968 saakka. Ensi viikolla esitetään loput 4 osaa ja on luvattu myös arviota Kekkosesta nykyhetken silmin. Tähän saakka esitetyt osat ovat olleet erinomaisia, mutta epäilen että lopussa mennään pahasti metsään.

Ohjelman  sarjan alussa Tervo ilmiasee lähtökohtansa: "Faust on ikivanha tarina miehestä, joka myy sielunsa paholaiselle". Tervo kysyy: "Myikö Kekkonen sielunsa Neuvostoliitolle ja sai palkaksi kokonaisen tasavallan neljännesvuosisadaksi?". Siis Neuvostoliitto (Venäjä) on Tervolle paholainen. Tämän Tervo esittää tosiasiana ja tämä varmaan hallitsee ohjelmasarjan loppumietteitä, veikkaan.

 

Suomen poliittinen järjestelmä on raskaana menneisyydestä eikä tunnista nykyisiä todellisia jakolinjoja. Tämän ovat myös todenneet jotkin aktiivipoliitikkommekin, ainakin Jussi Halla-Aho ja Aleksander Stubb. Todellinen jako on  vasemmisto/oikeisto jaon sijasta:

1.kansalliset: Suomi ensin ja yhteistyö kaikkien kanssa

2. globalistit: EU ensin ja Suomi perässä (kiihkeimmät Natoon) 

Tässä jaossa Kekkonen kuuluu ehdottomasti ryhmään 1: kansalliset.  Kekkosen sisällä sykki suomalainen sydän ja sielu. Venäläisten kanssa piti tulla toimeen jotta suomalainen sydän ja sielu voisivat hyvin. Kekkosen tavoite oli puolueettomuus. Hän pyrki olemaan suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja halusi itsenäisyyden vahvistamista kaikin keinoin.  Hän halusi olla lääkäri eikä tuomari.

 

Globalistien tavoitteet ovat toiset. He ovat Suomessa nyt vallassa. Tämä merkitsee ainakin kolmea asiaa:

1. ärsytyspolitiikkaa isoa naapuria kohtaan (amerikkalaisten sotilaskoneiden harjoituksia Venäjän rajalla,  suursotaharjoituksia amerikkalaisten kanssa SUomen maaperällä, pakotepolitiikkaa osana EU:ta jne),

2. pyrkimystä EU:n ytimeen joka merkitsee sulautumista Saksan SDP:n puheenjohtaja Schulzin esittämän Euroopan Yhdysvaltojen osaksi jollakin aikataululla (Shultz on esittänyt vuodeksi 2025)

3. Suomen armeijan sisällyttämistä osaksi ns. läntistä arvoyhteisöä. (Neuvoteltuaan  syksyllä Sauli Niinistön kanssa Donald Trump ilmoitti Suomen ostavat USAsta huippuhienot hävittäjät, joilla on kyky ilmatankkaukseen ja taisteluun tuhansien kilometrien päässä Suomesta  eli tarkoitus on että me maksamme ensin n.10 miljardia koneista USAn sotateollisuudelle ja taistemme sitten yhdessä amerikkalaisten kanssa jossain päin maailmaa yhteistä vihollista vastaan)

 

Jännittävää nähdä miten Jari Tervo tekee Kekkosesta globalistin.  Veikkaan että hän sitä yrittää.

Lisäys 31.12.2017: Katsoin Ylen Areenasta sarjan viimeisen jakson etukäteen: Tervo yllätti positiivisesti eikä ryhtynyt spekuloimaan.Hyvä sarja.

Kekkonen varmaan toimisi kuten kuin entinen ulkoministerinsä eli Väyrynen:

https://www.youtube.com/watch?v=uL7K-ms6ia4 

 

 

]]>
14 http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248374-jari-tervo-kekkonen-ja-nykyhetki#comments EU Kekkonen Paavo Väyrynen Sat, 30 Dec 2017 18:37:22 +0000 Risto Suvanto http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248374-jari-tervo-kekkonen-ja-nykyhetki
Keittiöekonomin työllisyysteesit http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248366-keittioekonomin-tyollisyysteesit <p><strong>Hallituksen läpirunnoma työttömyysturvan aktiivimalli on saanut aikaan laajaa vastustusta, ja itsekin allekirjoittanen mallin kumoamista ajavan kansalaisaloitteen. Kun vain muistaisimme työttömyyden syytkin äänestäessämme. Kuvailen tähän karkeasti omaa näkemystäni työttömyys- ja talouspolitiikasta, kun en näin uuden vuoden aikana hauskempaakaan tekemistä keksi.</strong></p><p>Työttömyyttä voidaan karkeasti jakaa kahteen eri lajiin. On kitkatyöttömyyttä eli työttömyyttä, joka koostuu pitkälti &rdquo;töiden välillä&rdquo; olevista ihmisistä. Eli työttömät, jotka ovat juuri jääneet työtä vaille, eivätkä oitis vastaa työmarkkinoiden kysyntää. Joskus on kitkatyöttömyyden tasoksi arvioitu 4 prosenttia työvoimasta, eli neljän prosentin työttömyystilannetta on kutsuttu täystyöllisyydeksi. Kitkatyöttömyys on siis ns. &rdquo;luonnollista työttömyyttä&rdquo;, jolta ei voida välttyä.</p><p>Se työttömyys, jota vastaan voi käytännössä taistella, on suhdannetyöttömyys. Suhdannetyöttömyydellä tarkoitetaan talouden ylä- ja alamäistä johtuvaa työttömyyttä, joka voi muuttua rakenteelliseksi työttömyydeksi, kuten Suomessa on hyvää vauhtia käymässä. Suhdannetyöttömiä ovat lakkautetun paperitehtaan entiset työntekijät, ja heitä ovat myös ne, jotka kävivät ammattikoulun viimeistä vuottaan prosessipuolella, kun tuo mainittu tehdas suljettiin ja siirrettiin johonkin ambomaahan.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tarjontaperusteinen hallituksen talousmalli</strong></p><p>Nykyhallitus lähtee aktiivimalleineen ja kikyineen täysin virheellisestä ja valheellisesta olettamasta, joka selviää, kun tarkastelemme näitä kahta päätöstä. Kikyllä pyrittiin alentamaan työllistämisen hintaa, ikään kuin firmat työllistäisivät ketään vain siksi, että siihen on varaa. Työllistämisenhän voi perustellusti arvata perustuvan työvoiman tarpeeseen, eikä niinkään silkkaan työllistämishaluun. Aktiivimalli taas rankaisee työtöntä siitä, että hän ei ole saanut töitä tai mennyt työkkärin kursseille. Aktiivimalli siis lähtee ajatkuksesta, jonka mukaan työttömät ovat vain laiskoja, menisivät töihin. Toisin sanoen tällä mallilla pyritään lisäämään työvoiman tarjontaa.</p><p>Kaikki hallituksen toimet ovat <strong>tarjontaperusteiseen </strong>talousajatteluun perustuvaa politiikkaa. Ensin luodaan tarjontaa, jota vastaan pitäisi sitten syntyä kysyntä. Mutta näinhän homma ei toimi. Esimerkiksi työttömien &rdquo;aktivoiminen&rdquo; ei luo yhtään uutta työpaikkaa, joita&nbsp; esimerkiksi MOL-sivustolla nyt oli muuten noin 16 000, kun työttömiä maassa on virallistenkin lukujen mukaan noin 200 000. Suomea ei siis vaivaa työvoiman alhainen tarjonta, vaan työvoiman <strong>kysynnän</strong> puute. Itse uskon omassa talousajattelussani kysyntäperusteiseen talouteen.</p><p>Työttömyyttä vastaan voidaan taistella kahdella tavalla: niitä ovat tässä karkeasti työttömyyden hoito, eli jo työttömäksi jääneiden työllistämispalvelut, sekä suhdannepolitiikka, jolla luodaan talouteen lisää työtä ja toimeentuloa. Käytän tässä kirjoituksessa näitä termejä vain jäsentääkseni asiaa itselleni ja lukijalle, muitakin jaotteluita voidaan käyttää.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Työttömyyden hoito</strong></p><p>Työttömyyden hoidossa Suomi on lähtenyt jo 1990-luvulla linjalle, jossa sosiaalituen tavoitteeksi on otettu työllistäminen. Eli ihmistä on alettu rankaista työttömyydestä, ja sosiaalituella pyritään ohjaamaan työtöntä kohti työmarkkinoita. Ajatus ei ole sinänsä väärä, sillä onhan todella niitäkin, jotka eivät töihin yksinkertaisesti tahdo. Mutta kun työttömien kurittamisesta, ilmaisista työnäytteistä ja &rdquo;aktivoimisesta&rdquo; tehdään ainoa työllisyystoimi, johtaa työttömien kurittaminen yhdessä huonon suhdannepolitiikan kanssa ainoastaan köyhyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin.</p><p>Työttömyyden hoitoon tulee ottaa jälleen linjaksi työllistäminen pelkän työnhakuun patistelun sijaan. Mallia tulisi ottaa 1980-luvulta. Pitkäaikaistyöttömyys tulisi katkaista tarvittaessa vaikka palkkatuella yrityksiin tai työllistämällä työtön kunnan tai valtion suoraan työsuhteeseen. Tätä mallia ajoi aikanaan SMP ja sai sen läpikin, joskin hallituskumppanien Kokoomuksen ja SDP:n runtelemana. Tämän ns. Lex Leppäsen käyttö lopetettiin 1990-luvun laman aikana vedoten sen kalleuteen. Mutta maailma on täynnä valintoja &ndash; vedän hihasta, että Suomi käytti pankkitukiin ja sosiaaliturvaan vähintäänkin vaihtoehtoisten työllistämiskulujen verran rahaa.</p><p>Sosiaaliturvan puolella tulee siirtyä malliin, jossa tukien hakemisesta ei tule itsessään työtä, ja joka ei luo paljon puhuttua &rdquo;kannustinloukkua&rdquo; eli tilannetta, jossa työtä vastaanottamalla menettää rahaa. Samalla on tukiviidakkoa yksinkertaistettava ankarasti. Olen jo jonkin aikaa sitten kääntynyt varovaiseksi perustulon kannattajaksi. Varovaiseksi siksi, että perustulo luultavasti toteutettaisiin väärin. Helsinkiin väestöä keskittävät puolueet jättäisivät eloon Helsingissä asuntoja omistavia hellivät asumistuet, mikä tuhoaisi koko perustulon idean. Pelkistetty perustulomalli voisi kuitenkin olla työllisyyden kannalta ihanteellinen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Suhdannepolitiikka uusiksi</strong></p><p>Suhdannepolitiikka on Suomessa vielä pahemmin rikki. Suomessa palvotaan sijoittajaa ja rahamarkkinoita reaalitalouden kustannuksella. Kaikessa toiminnassa, myös kikyssä, on loppujen lopuksi takana ajatus sijoittajien miellyttämisestä. Suomi kilpailee pienillä rahkeillaan ulkomaisesta pääomasta, vaikka sitä kilpaa Suomi ei voi voittaa. Mikäli Suomeen sijoitetaan, sijoitetaan tänne luonnonvarojen vuoksi, eikä niitä voida mihinkään siirtää. Siksi esimerkiksi verotuksen ja lomakorvausten säätely pörssiporhojen etu silmissä ei Suomea pelasta, vaan sen tekee meidän oma politiikkamme.</p><p>Suomen talous tulee suojata paremmin ulkomaiselta kilpailulta. Ensi sijassa on oman valuutan käyttöönottaminen, joka markan devalvoituessa toisi kotimaisille tuotteille kilpailuedun ja jo olemassaolevaa kysyntää ohjautuisi kotimaisiin tuotteisiin. Samalla on suurempi osa talouden perustoiminnoista suoritettava julkisin toimin &ndash; julkisiksi lasken valtion liikelaitokset ja yhtiöt. Infranrakennus, metsätalous ja kaivostoimintakin voitaisiin tehdä julkisomisteisin liikelaitoksin ja yhtiöin kotimaisella työvoimalla. Näin on ennen tehtykin. Kun luonnonvarojen hyödyntämisestä suurempi osa rahavirroista jää kotimaahan, jää meille enemmän varaa julkistalouden rahoittamiseen.</p><p>Verotusta on ohjattava täysin uudella tavalla. Nykyinen verotuksemme on käytännössä tasaverotusta. Arvonlisävero on nyky-Suomessa paljon suurempi verolähde kuin tuloihin perustuvat progressiiviset verot, vaikka ALV on tasavero ja rokottaa suoraan kysyntää ja jopa luo tarpeen suuremmille palkoille. Ja palkkaahan hallituksemme vihaa, eikö totta?</p><p>Arvonlisäverotusta on laskettava, ja verotuksen painopistettä on siirrettävä progressiivisiin ansiotuloveroihin. Pääomatulovero sen sijaan tulisi kokonaan lakkauttaa ja samaistaa takaisin ansiotuloverotukseen, kuten oli aiemmin. Varallisuusvero on aiheellista palauttaa. Verotuksen tulee toimia siten, että työnteko ja opiskelu kannattavat, mutta verokiila ei nakerra kulutusta ja tee pienituloisista käytännössä köyhiä. Kulutuksen voidessa hyvin ja kysynnän suuntautuessa oman valuutan johdosta kotimarkkinoille ei korkea veroprogressio aja ihmisiä ulkomaille &ndash; katsokaa vaikka Tanskaa.</p><p>Tässä olivat minun teesini, mikäli olisin päällysmiehenä. Kerralla en tehdä rysäyttäisi kaikkea, vaan vähintään kahden hallituskauden aikana. Kaikkea mikä mieleen tulee, ei voi blogimittaiseen tekstiin kuvatakaan. Mutta euroerolla aloittaisin, sillä muutenhan olen sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.</p><p>Akseli Erkkilä</p><p>Kansalaispuolue</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hallituksen läpirunnoma työttömyysturvan aktiivimalli on saanut aikaan laajaa vastustusta, ja itsekin allekirjoittanen mallin kumoamista ajavan kansalaisaloitteen. Kun vain muistaisimme työttömyyden syytkin äänestäessämme. Kuvailen tähän karkeasti omaa näkemystäni työttömyys- ja talouspolitiikasta, kun en näin uuden vuoden aikana hauskempaakaan tekemistä keksi.

Työttömyyttä voidaan karkeasti jakaa kahteen eri lajiin. On kitkatyöttömyyttä eli työttömyyttä, joka koostuu pitkälti ”töiden välillä” olevista ihmisistä. Eli työttömät, jotka ovat juuri jääneet työtä vaille, eivätkä oitis vastaa työmarkkinoiden kysyntää. Joskus on kitkatyöttömyyden tasoksi arvioitu 4 prosenttia työvoimasta, eli neljän prosentin työttömyystilannetta on kutsuttu täystyöllisyydeksi. Kitkatyöttömyys on siis ns. ”luonnollista työttömyyttä”, jolta ei voida välttyä.

Se työttömyys, jota vastaan voi käytännössä taistella, on suhdannetyöttömyys. Suhdannetyöttömyydellä tarkoitetaan talouden ylä- ja alamäistä johtuvaa työttömyyttä, joka voi muuttua rakenteelliseksi työttömyydeksi, kuten Suomessa on hyvää vauhtia käymässä. Suhdannetyöttömiä ovat lakkautetun paperitehtaan entiset työntekijät, ja heitä ovat myös ne, jotka kävivät ammattikoulun viimeistä vuottaan prosessipuolella, kun tuo mainittu tehdas suljettiin ja siirrettiin johonkin ambomaahan.

 

Tarjontaperusteinen hallituksen talousmalli

Nykyhallitus lähtee aktiivimalleineen ja kikyineen täysin virheellisestä ja valheellisesta olettamasta, joka selviää, kun tarkastelemme näitä kahta päätöstä. Kikyllä pyrittiin alentamaan työllistämisen hintaa, ikään kuin firmat työllistäisivät ketään vain siksi, että siihen on varaa. Työllistämisenhän voi perustellusti arvata perustuvan työvoiman tarpeeseen, eikä niinkään silkkaan työllistämishaluun. Aktiivimalli taas rankaisee työtöntä siitä, että hän ei ole saanut töitä tai mennyt työkkärin kursseille. Aktiivimalli siis lähtee ajatkuksesta, jonka mukaan työttömät ovat vain laiskoja, menisivät töihin. Toisin sanoen tällä mallilla pyritään lisäämään työvoiman tarjontaa.

Kaikki hallituksen toimet ovat tarjontaperusteiseen talousajatteluun perustuvaa politiikkaa. Ensin luodaan tarjontaa, jota vastaan pitäisi sitten syntyä kysyntä. Mutta näinhän homma ei toimi. Esimerkiksi työttömien ”aktivoiminen” ei luo yhtään uutta työpaikkaa, joita  esimerkiksi MOL-sivustolla nyt oli muuten noin 16 000, kun työttömiä maassa on virallistenkin lukujen mukaan noin 200 000. Suomea ei siis vaivaa työvoiman alhainen tarjonta, vaan työvoiman kysynnän puute. Itse uskon omassa talousajattelussani kysyntäperusteiseen talouteen.

Työttömyyttä vastaan voidaan taistella kahdella tavalla: niitä ovat tässä karkeasti työttömyyden hoito, eli jo työttömäksi jääneiden työllistämispalvelut, sekä suhdannepolitiikka, jolla luodaan talouteen lisää työtä ja toimeentuloa. Käytän tässä kirjoituksessa näitä termejä vain jäsentääkseni asiaa itselleni ja lukijalle, muitakin jaotteluita voidaan käyttää.

 

Työttömyyden hoito

Työttömyyden hoidossa Suomi on lähtenyt jo 1990-luvulla linjalle, jossa sosiaalituen tavoitteeksi on otettu työllistäminen. Eli ihmistä on alettu rankaista työttömyydestä, ja sosiaalituella pyritään ohjaamaan työtöntä kohti työmarkkinoita. Ajatus ei ole sinänsä väärä, sillä onhan todella niitäkin, jotka eivät töihin yksinkertaisesti tahdo. Mutta kun työttömien kurittamisesta, ilmaisista työnäytteistä ja ”aktivoimisesta” tehdään ainoa työllisyystoimi, johtaa työttömien kurittaminen yhdessä huonon suhdannepolitiikan kanssa ainoastaan köyhyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin.

Työttömyyden hoitoon tulee ottaa jälleen linjaksi työllistäminen pelkän työnhakuun patistelun sijaan. Mallia tulisi ottaa 1980-luvulta. Pitkäaikaistyöttömyys tulisi katkaista tarvittaessa vaikka palkkatuella yrityksiin tai työllistämällä työtön kunnan tai valtion suoraan työsuhteeseen. Tätä mallia ajoi aikanaan SMP ja sai sen läpikin, joskin hallituskumppanien Kokoomuksen ja SDP:n runtelemana. Tämän ns. Lex Leppäsen käyttö lopetettiin 1990-luvun laman aikana vedoten sen kalleuteen. Mutta maailma on täynnä valintoja – vedän hihasta, että Suomi käytti pankkitukiin ja sosiaaliturvaan vähintäänkin vaihtoehtoisten työllistämiskulujen verran rahaa.

Sosiaaliturvan puolella tulee siirtyä malliin, jossa tukien hakemisesta ei tule itsessään työtä, ja joka ei luo paljon puhuttua ”kannustinloukkua” eli tilannetta, jossa työtä vastaanottamalla menettää rahaa. Samalla on tukiviidakkoa yksinkertaistettava ankarasti. Olen jo jonkin aikaa sitten kääntynyt varovaiseksi perustulon kannattajaksi. Varovaiseksi siksi, että perustulo luultavasti toteutettaisiin väärin. Helsinkiin väestöä keskittävät puolueet jättäisivät eloon Helsingissä asuntoja omistavia hellivät asumistuet, mikä tuhoaisi koko perustulon idean. Pelkistetty perustulomalli voisi kuitenkin olla työllisyyden kannalta ihanteellinen.

 

Suhdannepolitiikka uusiksi

Suhdannepolitiikka on Suomessa vielä pahemmin rikki. Suomessa palvotaan sijoittajaa ja rahamarkkinoita reaalitalouden kustannuksella. Kaikessa toiminnassa, myös kikyssä, on loppujen lopuksi takana ajatus sijoittajien miellyttämisestä. Suomi kilpailee pienillä rahkeillaan ulkomaisesta pääomasta, vaikka sitä kilpaa Suomi ei voi voittaa. Mikäli Suomeen sijoitetaan, sijoitetaan tänne luonnonvarojen vuoksi, eikä niitä voida mihinkään siirtää. Siksi esimerkiksi verotuksen ja lomakorvausten säätely pörssiporhojen etu silmissä ei Suomea pelasta, vaan sen tekee meidän oma politiikkamme.

Suomen talous tulee suojata paremmin ulkomaiselta kilpailulta. Ensi sijassa on oman valuutan käyttöönottaminen, joka markan devalvoituessa toisi kotimaisille tuotteille kilpailuedun ja jo olemassaolevaa kysyntää ohjautuisi kotimaisiin tuotteisiin. Samalla on suurempi osa talouden perustoiminnoista suoritettava julkisin toimin – julkisiksi lasken valtion liikelaitokset ja yhtiöt. Infranrakennus, metsätalous ja kaivostoimintakin voitaisiin tehdä julkisomisteisin liikelaitoksin ja yhtiöin kotimaisella työvoimalla. Näin on ennen tehtykin. Kun luonnonvarojen hyödyntämisestä suurempi osa rahavirroista jää kotimaahan, jää meille enemmän varaa julkistalouden rahoittamiseen.

Verotusta on ohjattava täysin uudella tavalla. Nykyinen verotuksemme on käytännössä tasaverotusta. Arvonlisävero on nyky-Suomessa paljon suurempi verolähde kuin tuloihin perustuvat progressiiviset verot, vaikka ALV on tasavero ja rokottaa suoraan kysyntää ja jopa luo tarpeen suuremmille palkoille. Ja palkkaahan hallituksemme vihaa, eikö totta?

Arvonlisäverotusta on laskettava, ja verotuksen painopistettä on siirrettävä progressiivisiin ansiotuloveroihin. Pääomatulovero sen sijaan tulisi kokonaan lakkauttaa ja samaistaa takaisin ansiotuloverotukseen, kuten oli aiemmin. Varallisuusvero on aiheellista palauttaa. Verotuksen tulee toimia siten, että työnteko ja opiskelu kannattavat, mutta verokiila ei nakerra kulutusta ja tee pienituloisista käytännössä köyhiä. Kulutuksen voidessa hyvin ja kysynnän suuntautuessa oman valuutan johdosta kotimarkkinoille ei korkea veroprogressio aja ihmisiä ulkomaille – katsokaa vaikka Tanskaa.

Tässä olivat minun teesini, mikäli olisin päällysmiehenä. Kerralla en tehdä rysäyttäisi kaikkea, vaan vähintään kahden hallituskauden aikana. Kaikkea mikä mieleen tulee, ei voi blogimittaiseen tekstiin kuvatakaan. Mutta euroerolla aloittaisin, sillä muutenhan olen sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.

Akseli Erkkilä

Kansalaispuolue

]]>
2 http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248366-keittioekonomin-tyollisyysteesit#comments Aktivointimalli EU Euro Talous Työllisyys Sat, 30 Dec 2017 15:02:19 +0000 Akseli Erkkilä http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248366-keittioekonomin-tyollisyysteesit
Mikä on kun ei voimat riitä, mikä on kun ei innosta? http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248231-oikeisto-vasemmisto-ihanne-ja-normi <p>Siinä missä muut taistelevat vallasta, rahasta ja luonnonvaroista, on pienen Suomen (monen kaltaisensa kanssa) ollut hieman tyytyminen siihen mitä eteen isoista pöydistä lyödään. Siihen asiaan vaikuttamista pidetäänkin yleensä tuhoon tuomittuna ja se näkyy melkoisena vastahankaisuutena tarkastella suurten, ylisukupolvisten (ainakin aiottujen) valtiotason sitoumusten eri puolia avoimesti, vaikka ne sisältäisivätkin hyvin syvän tason liittoutumista.&nbsp;</p><p>Sen sijaan että yrittäisin melko väsyneesti suostutella kaikkia verbaalisena haulikkoammuntana kannattajiksi tai vastustajiksi EU:lle, Natolle, eri tyyppisille humanitaarisille toimenpiteille, ym. valtiolliselle, niin olisi ihan hyvä pohtia hetki, miksi mielipiteen muodostaminen noista mistään, saati kaikista, sitten on niin hankalaa?</p><p>Mietitäänpä hetki mitä tarkalleen ottaen tiedämme, oikeastaan poimimme EU:sta? Jokainen joka suhtautuu myönteisesti, kertoo pelkästään niitä esimerkkejä syvällisemmin ja esittää todettavat ongelmat lopulta korjattavina. Stten tietysti jotkut ovat vähän sitäkin mieltä, ettei sellaista ongelmaa suunnilleen olekaan, jota ei unionin tiivistämisellä voisi ratkaista. Ajatus on, että laajenemalla lujittaa ydintä myös kattamaan muita kuin vanhimpia ja sotaisimpia suurvaltoja, mihin on hyvä päättää, että juuri tähän jo Lissabonin sopimus pyrki reuna-alueiden vallan lisäämisellä.&nbsp;&nbsp;</p><p>Onhan se näin ja äkkiäkös sen etsivä toteaakin, MUTTA:</p><p>Kielteisesti suhtautuvilla on sama linja, he kertovat ainoastaan kielteisiä esimerkkejä, käyvät läpi ainoastaan osoittautuneita virheitä ja heidän ratkaisunsa on tietenkin eroaminen ainakin eurosta, mutta useimmilla myös EU:sta. Laajeneminen luo heidän mielestään valtakeskittymän, joka sanelee asioita suurimpien maiden ja niiden rahavirtojen ehdoilla, oli äänivaltaa muilla olevinaan vaikka kuinka paljon tahansa.</p><p>Täysin todellinen riski ja onhan termille &quot;kulttuuri-imperialismi&quot; olemassa myöskin vastineensa todellisuudessa, olkoonkin että sitä löytyi vähän rasismin tapaan hieman yliherkästikin jossain vaiheessa (asialla siis tietysti muut kuin kohteet, he eivät pääsääntöisesti osallistuneet kummassakaan tapauksessa keskusteluun).</p><p>Euroopan uhkakuvien ja mahdollisuuksien osalta osapuolet puhuvat osaltaan totta, mutta kumpiko sitten on lopulta todellisuudessa kiinni? Valtio- ja muistakin sopimuksista kaikki linjaavat tulevaisuutta, joten mitä pitäisi arvella kumpi on oikeammassa, kun toisen mukaan kehitys ei muutu kuin huonommaksi, pysymättä edes pitkään näinkään hyvänä ja häviäjinä lopulta jokainen jäsenmaa, jos Saksa voittaa Ranskalla tai ilman, Suomi kärsii ja tod.näk. keskimääräistä enemmän.</p><p>Kohta toinen perustelee vakuuttavasti kuinka kehitys voi ainoastaan olla EU-maissa nousujohteista, talouskin elpyy kun kriisistä ja yllättävästä siirtolaisaallosta kuitenkin jo selvittiin, ainakin pahin on takana, eikä uutta vastaavaa edessä.&nbsp;&nbsp;</p><p>Totta toinen ja sen toisenkin on helppo esittää kantansa täysin uskottavasti.&nbsp;</p><p>Ei ihan yksinkertaista siis tämäkään.</p><p>Naton ja maahanmuuttopolitiikan linjausten suhteen on ihan samanlainen perusteluhalvaus edessä, kuten hieman sisäpoliittisemmin ajatellen olisi vaikkapa turkistuotannosta, ydinvoimasta tai seurakuntien uskonnollisista vapauksista ja yksilön vapaudesta syrjinnältä, ainakin henkilökohtaisten ja muuten toimintaan liittymättömien piirteidensä johdosta. Vaikeita kysymyksiä, joihin toivottaisiin vastausta poliitikoilta, mutta vielä mieluummin tutkijalta, joka kertoisi luotettavasti ja jättämättä mitään avoimeksi mitä mieltä olevaa kannattaisi kannattaa. On tietysti oma pohdintansa, onko asiantuntijavoimin ratkaistava asia jotain, mihin yhteiskunnallisen tason päättäjän on soveliasta suhtautua mielipiteidensä kautta arvioiden? Tuskin kukaan kannattaa mielisairauden <em>määrittelyä </em>lakitekstiin, vaikka sen toteamiseen luotettavasti ennen tuomiota siellä tietenkin on sovellettavat puitteet annettuna.&nbsp;</p><p>Äänestysinnon lasku voikin johtua ihan tervehenkisestä suhtautumilsesta siihen ainoana ja siten suurimpana vastuunaan, etenkin he, joilla on päättäjiksi valittujen suhteen laveitakaan toiveita. Ajatellaanpa, että jos äänestät jotain päättämään asioista, mistä et oikein tiedä mitä mieltä pitäisi olla että varmasti hyvä seuraisi, on aika luonnollista jättää äänestämättä kokonaan. Kiinnostuksen puute ei yleisen humanismin puitteissa luulisi olevan suurikaan kynnys, kyse on enemmänkin sen vakuuttamisesta että tiedetyille ongelmille tehtäisiin nykyistä enemmän, siten että se todella vaikuttaisi tuntuvasti.&nbsp;</p><p>Välttämättä ei innosta edes se, että vaalijärjestelmä on sellainen että matala äänestysprosentti suosii voittajaksi sitä puoluetta, joilla on uskollisin kannattajakunta. Niinpä kapinahenkinen ääni on parempi tapa horjuttaa vakiintunutta järjestystä kuin jättää äänestämättä, sillä nykyisellään matalimman mielenkiinnon äänestäjien parissa omaavissa eurovaaleissa voidaan todeta melko hyvin millainen pohjakannatus eri puolueilla on valtakunnallisesti. Jotkut epäilevät syksyn maakuntavaaleista uutta voittajaa tällä rintamalla, mutta enpä usko että ne ihan ohi kuitenkaan menevät, kuten eurovaalit monesti ovat ainakin kampanjoidessa kuultujen kommenttien perusteella menneet (&quot;Ai, onko nyt jotkut vaalit&quot; tuli viimeksi vain muutamia, mutta 2009 etenkin torilla ihan yleinen).&nbsp;</p><p>Ongelma korostuu siinä, että halutaanko nykyisten virheiden korjaamista niiden toimesta, joita voisi pitää useimmista ainakin osavastuussa vai pitäisikö niitä oikoa jonkun, joka tulee kuvioon ihan uutena?&nbsp;</p><p>Muutosta toivottomina haikailevia ei paljon lämmitä varmaan se tekemäni huomio, että ainakin koen hyvin mahdottomaksi kuvitella, että puolueiden pitkäaikaisimmista kannattajista koostuva eläkeläisrintama jäisikin joissain tulevissa vaaleissa suurimmalta osin kotiin ja äänestämässä käyneiden enemmistö muodostuisikin esim. alle 30-vuotiaista. Tosin jos näin olisi käynyt, eduskunta olisi kokoonpanoltaan kyllä hiemankin erilainen, mutta tekisivätkö he sitten siinä jotain niin toisin, että seuraisi sellaista, mitä ei vain aiemmin jostain syystä voitu (tai uskallettu) tehdä? Mitä se voisi olla ja kuinka se etenisi, sillä uusi päättäjä toimii samassa ympäristössä kuin vanha päättäjä, joten voisiko ongelma olla siinä miten päätöksenteko on järjestetty?</p><p>Kysymyksiä, kysymyksiä, vaikka ihan valmiitakin vastauksia olisi kyllä maailma pullollaan, tyrkytetään ihan...onko meillä tässä maassa muuten kokonaan uudenlaisia väärinkäsityksiä tai edes aiemmasta poikkeavilla tavoilla täydellisen virheellisiä ratkaisuja ajavaa puoluetta?&nbsp;</p><p>Ainakaan tiedossani olevat ryhmittymät, siis jotka eivät ole vielä rekisteröityneet puolueiksi, ovat kaikki kuitenkin jatkeita jo jollekin toimivalle organisaatiolle, suoria kopioita esim. Ruotsin tai Englannin vastaavista, elleivät edusta perinnehengessä jotain historiassa pölyttynyttä, hierarkkiset&nbsp;jakolinjat ihmisten välille piirtävän&nbsp;maailmanteorian omaavaa ääriliikettä.&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Siinä missä muut taistelevat vallasta, rahasta ja luonnonvaroista, on pienen Suomen (monen kaltaisensa kanssa) ollut hieman tyytyminen siihen mitä eteen isoista pöydistä lyödään. Siihen asiaan vaikuttamista pidetäänkin yleensä tuhoon tuomittuna ja se näkyy melkoisena vastahankaisuutena tarkastella suurten, ylisukupolvisten (ainakin aiottujen) valtiotason sitoumusten eri puolia avoimesti, vaikka ne sisältäisivätkin hyvin syvän tason liittoutumista. 

Sen sijaan että yrittäisin melko väsyneesti suostutella kaikkia verbaalisena haulikkoammuntana kannattajiksi tai vastustajiksi EU:lle, Natolle, eri tyyppisille humanitaarisille toimenpiteille, ym. valtiolliselle, niin olisi ihan hyvä pohtia hetki, miksi mielipiteen muodostaminen noista mistään, saati kaikista, sitten on niin hankalaa?

Mietitäänpä hetki mitä tarkalleen ottaen tiedämme, oikeastaan poimimme EU:sta? Jokainen joka suhtautuu myönteisesti, kertoo pelkästään niitä esimerkkejä syvällisemmin ja esittää todettavat ongelmat lopulta korjattavina. Stten tietysti jotkut ovat vähän sitäkin mieltä, ettei sellaista ongelmaa suunnilleen olekaan, jota ei unionin tiivistämisellä voisi ratkaista. Ajatus on, että laajenemalla lujittaa ydintä myös kattamaan muita kuin vanhimpia ja sotaisimpia suurvaltoja, mihin on hyvä päättää, että juuri tähän jo Lissabonin sopimus pyrki reuna-alueiden vallan lisäämisellä.  

Onhan se näin ja äkkiäkös sen etsivä toteaakin, MUTTA:

Kielteisesti suhtautuvilla on sama linja, he kertovat ainoastaan kielteisiä esimerkkejä, käyvät läpi ainoastaan osoittautuneita virheitä ja heidän ratkaisunsa on tietenkin eroaminen ainakin eurosta, mutta useimmilla myös EU:sta. Laajeneminen luo heidän mielestään valtakeskittymän, joka sanelee asioita suurimpien maiden ja niiden rahavirtojen ehdoilla, oli äänivaltaa muilla olevinaan vaikka kuinka paljon tahansa.

Täysin todellinen riski ja onhan termille "kulttuuri-imperialismi" olemassa myöskin vastineensa todellisuudessa, olkoonkin että sitä löytyi vähän rasismin tapaan hieman yliherkästikin jossain vaiheessa (asialla siis tietysti muut kuin kohteet, he eivät pääsääntöisesti osallistuneet kummassakaan tapauksessa keskusteluun).

Euroopan uhkakuvien ja mahdollisuuksien osalta osapuolet puhuvat osaltaan totta, mutta kumpiko sitten on lopulta todellisuudessa kiinni? Valtio- ja muistakin sopimuksista kaikki linjaavat tulevaisuutta, joten mitä pitäisi arvella kumpi on oikeammassa, kun toisen mukaan kehitys ei muutu kuin huonommaksi, pysymättä edes pitkään näinkään hyvänä ja häviäjinä lopulta jokainen jäsenmaa, jos Saksa voittaa Ranskalla tai ilman, Suomi kärsii ja tod.näk. keskimääräistä enemmän.

Kohta toinen perustelee vakuuttavasti kuinka kehitys voi ainoastaan olla EU-maissa nousujohteista, talouskin elpyy kun kriisistä ja yllättävästä siirtolaisaallosta kuitenkin jo selvittiin, ainakin pahin on takana, eikä uutta vastaavaa edessä.  

Totta toinen ja sen toisenkin on helppo esittää kantansa täysin uskottavasti. 

Ei ihan yksinkertaista siis tämäkään.

Naton ja maahanmuuttopolitiikan linjausten suhteen on ihan samanlainen perusteluhalvaus edessä, kuten hieman sisäpoliittisemmin ajatellen olisi vaikkapa turkistuotannosta, ydinvoimasta tai seurakuntien uskonnollisista vapauksista ja yksilön vapaudesta syrjinnältä, ainakin henkilökohtaisten ja muuten toimintaan liittymättömien piirteidensä johdosta. Vaikeita kysymyksiä, joihin toivottaisiin vastausta poliitikoilta, mutta vielä mieluummin tutkijalta, joka kertoisi luotettavasti ja jättämättä mitään avoimeksi mitä mieltä olevaa kannattaisi kannattaa. On tietysti oma pohdintansa, onko asiantuntijavoimin ratkaistava asia jotain, mihin yhteiskunnallisen tason päättäjän on soveliasta suhtautua mielipiteidensä kautta arvioiden? Tuskin kukaan kannattaa mielisairauden määrittelyä lakitekstiin, vaikka sen toteamiseen luotettavasti ennen tuomiota siellä tietenkin on sovellettavat puitteet annettuna. 

Äänestysinnon lasku voikin johtua ihan tervehenkisestä suhtautumilsesta siihen ainoana ja siten suurimpana vastuunaan, etenkin he, joilla on päättäjiksi valittujen suhteen laveitakaan toiveita. Ajatellaanpa, että jos äänestät jotain päättämään asioista, mistä et oikein tiedä mitä mieltä pitäisi olla että varmasti hyvä seuraisi, on aika luonnollista jättää äänestämättä kokonaan. Kiinnostuksen puute ei yleisen humanismin puitteissa luulisi olevan suurikaan kynnys, kyse on enemmänkin sen vakuuttamisesta että tiedetyille ongelmille tehtäisiin nykyistä enemmän, siten että se todella vaikuttaisi tuntuvasti. 

Välttämättä ei innosta edes se, että vaalijärjestelmä on sellainen että matala äänestysprosentti suosii voittajaksi sitä puoluetta, joilla on uskollisin kannattajakunta. Niinpä kapinahenkinen ääni on parempi tapa horjuttaa vakiintunutta järjestystä kuin jättää äänestämättä, sillä nykyisellään matalimman mielenkiinnon äänestäjien parissa omaavissa eurovaaleissa voidaan todeta melko hyvin millainen pohjakannatus eri puolueilla on valtakunnallisesti. Jotkut epäilevät syksyn maakuntavaaleista uutta voittajaa tällä rintamalla, mutta enpä usko että ne ihan ohi kuitenkaan menevät, kuten eurovaalit monesti ovat ainakin kampanjoidessa kuultujen kommenttien perusteella menneet ("Ai, onko nyt jotkut vaalit" tuli viimeksi vain muutamia, mutta 2009 etenkin torilla ihan yleinen). 

Ongelma korostuu siinä, että halutaanko nykyisten virheiden korjaamista niiden toimesta, joita voisi pitää useimmista ainakin osavastuussa vai pitäisikö niitä oikoa jonkun, joka tulee kuvioon ihan uutena? 

Muutosta toivottomina haikailevia ei paljon lämmitä varmaan se tekemäni huomio, että ainakin koen hyvin mahdottomaksi kuvitella, että puolueiden pitkäaikaisimmista kannattajista koostuva eläkeläisrintama jäisikin joissain tulevissa vaaleissa suurimmalta osin kotiin ja äänestämässä käyneiden enemmistö muodostuisikin esim. alle 30-vuotiaista. Tosin jos näin olisi käynyt, eduskunta olisi kokoonpanoltaan kyllä hiemankin erilainen, mutta tekisivätkö he sitten siinä jotain niin toisin, että seuraisi sellaista, mitä ei vain aiemmin jostain syystä voitu (tai uskallettu) tehdä? Mitä se voisi olla ja kuinka se etenisi, sillä uusi päättäjä toimii samassa ympäristössä kuin vanha päättäjä, joten voisiko ongelma olla siinä miten päätöksenteko on järjestetty?

Kysymyksiä, kysymyksiä, vaikka ihan valmiitakin vastauksia olisi kyllä maailma pullollaan, tyrkytetään ihan...onko meillä tässä maassa muuten kokonaan uudenlaisia väärinkäsityksiä tai edes aiemmasta poikkeavilla tavoilla täydellisen virheellisiä ratkaisuja ajavaa puoluetta? 

Ainakaan tiedossani olevat ryhmittymät, siis jotka eivät ole vielä rekisteröityneet puolueiksi, ovat kaikki kuitenkin jatkeita jo jollekin toimivalle organisaatiolle, suoria kopioita esim. Ruotsin tai Englannin vastaavista, elleivät edusta perinnehengessä jotain historiassa pölyttynyttä, hierarkkiset jakolinjat ihmisten välille piirtävän maailmanteorian omaavaa ääriliikettä.  

]]>
1 http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248231-oikeisto-vasemmisto-ihanne-ja-normi#comments Äänestäminen Älykkyys Demokratia EU Protesti Thu, 28 Dec 2017 06:22:00 +0000 Ilkka Partanen http://ilikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248231-oikeisto-vasemmisto-ihanne-ja-normi
Epätahdissa Eurooppaan http://nilstorvalds.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248145-epatahdissa-eurooppaan <p>&nbsp;</p><p><strong>Epätahdissa Eurooppaan (ja rauhallista joulua)</strong></p><p>&nbsp;</p><p>On ehkä ihan ymmärrettävää, että käymme hyvin suomalaista Eurooppa-keskustelua. Ehkä tällainen keskustelu on myöskin meidän velvollisuutemme. Välillä aikaperspektiivi kuitenkin vääristyy siinä määrin, että joudumme hakoteille. Näin käy varsinkin nyt turvallisuuspoliittisessa keskustelussamme.</p><p>Vielä 1980-luvun lopulla tärkein kauppakumppanimme oli Neuvostoliitto. Sitten neuvostotalous romahti ja ns. clearing-kauppa lopetettiin. Clearing oli antanut meille edullisen tien Neuvostoliiton markkinoille, kun öljyn tuontikustannukset oli vaihdettavissa itänaapurille meneviin vientituotteisiin. Kääntöpuolena tässä kaupassa oli, että vientituotteemme eivät joutuneet kilpailemaan maailmanmarkkinoiden laatuvaatimuksilla. Jouduimme siis aika puille paljaille, kun neuvostokaupan vetoapu loppui kuin seinään 1990.</p><p>Heinäkuun 1. päivänä 1991 Ruotsi jätti Europan unionille jäsenanomuksensa. Seuraavassa kuussa moskovalainen toimitsijajuntta yritti kaapata vallan päästäksensä eroon Mihail Gorbatšovista. Marraskuussa Suomen markka devalvoitiin 12 prosentilla ja seuraavan vuoden syyskuussa markka jätettiin kellumaan suhteessa muiden kauppakumppaneiden valuuttoihin. Markka ei kellunut erityisen hyvin, pikemminkin vajosi kuin kivi. Suomalainen työ menetti runsaassa vuodessa kolmanneksen ulkomaisesta arvostaan.</p><p>Kaikki tämä johtui siitä, että Suomi joutui maailmansodan loputtua osaksi Neuvostoliiton etupiiriä. Tästä näkökulmasta katsottuna on varsin ymmärrettävää, että Suomi joutui ottamaan devalvaatiovauhtia astuessaan Eurooppaan. Tämä määräsi myös suomalaisten näkökulmaa murrokseen. Länsieurooppalaiset poliittiset johtajat keskustelivat samaan aikaan ihan muista aiheista.</p><p>1980-luvulla keskimatkan ohjukset olivat aseidenriisuntakeskusteluissa keskeisessä asemassa ja tulokset näyttivät aika olemattomilta, kunnes yhtäkkiä NKP:n vanha kaarti poistui hautajaissaattueessa dramaattisen lyhyessä ajassa. Tilalle nousi Mihail Gorbatšovin johtama perestroika-vuosikerta. Tässä vaiheessa Ranskan presidentti Francois Mitterand aavisti, että Saksan jälleen yhdistyminen oli nousemassa ajankohtaiseksi ja että yhtenäinen Saksa voisi muodostua vakavaksi eurooppalaiseksi turvallisuusongelmaksi, ellei maata pystytä sitomaan vahvoihin yhteiseurooppalaisiin rakenteisiin.</p><p>Berliinin muurin kaaduttua marraskuussa 1989 tämä näytti jo sangen väistämättömältä, varsinkin kun Saksan liittokansleri Helmut Kohl ajoi yhdistymistä hyvin aktiivisesti.</p><p>Kaikki EU:n puitteissa käydyt keskustelut ja päätökset koskivat tavalla tai toisella yhdistetyn Saksan sitouttamisesta rakenteisiin, jotka tulevaisuudessa estäisivät maata kulkeutumasta omin päin ja piittaamatta muista Euroopan maista. Päätöksillä oli siis sekä turvallisuuspoliittinen että talouspoliittinen ulottuvuutensa. Tärkeintä oli päästä eroon Saksan taloudellista ylivoimaa kehittävästä D-markasta, korvata se yhteisellä valuutalla ja sitoa muita EU-maita kestävään budjettipolitiikkaan.</p><p>Tässä vaiheessa Suomi astui sisään eurooppalaiseen huoneeseen. Ehkä vähän sokeana Euroopalle välttämättömille ratkaisuille.</p><p>&nbsp;</p><p>Nils Torvalds</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Epätahdissa Eurooppaan (ja rauhallista joulua)

 

On ehkä ihan ymmärrettävää, että käymme hyvin suomalaista Eurooppa-keskustelua. Ehkä tällainen keskustelu on myöskin meidän velvollisuutemme. Välillä aikaperspektiivi kuitenkin vääristyy siinä määrin, että joudumme hakoteille. Näin käy varsinkin nyt turvallisuuspoliittisessa keskustelussamme.

Vielä 1980-luvun lopulla tärkein kauppakumppanimme oli Neuvostoliitto. Sitten neuvostotalous romahti ja ns. clearing-kauppa lopetettiin. Clearing oli antanut meille edullisen tien Neuvostoliiton markkinoille, kun öljyn tuontikustannukset oli vaihdettavissa itänaapurille meneviin vientituotteisiin. Kääntöpuolena tässä kaupassa oli, että vientituotteemme eivät joutuneet kilpailemaan maailmanmarkkinoiden laatuvaatimuksilla. Jouduimme siis aika puille paljaille, kun neuvostokaupan vetoapu loppui kuin seinään 1990.

Heinäkuun 1. päivänä 1991 Ruotsi jätti Europan unionille jäsenanomuksensa. Seuraavassa kuussa moskovalainen toimitsijajuntta yritti kaapata vallan päästäksensä eroon Mihail Gorbatšovista. Marraskuussa Suomen markka devalvoitiin 12 prosentilla ja seuraavan vuoden syyskuussa markka jätettiin kellumaan suhteessa muiden kauppakumppaneiden valuuttoihin. Markka ei kellunut erityisen hyvin, pikemminkin vajosi kuin kivi. Suomalainen työ menetti runsaassa vuodessa kolmanneksen ulkomaisesta arvostaan.

Kaikki tämä johtui siitä, että Suomi joutui maailmansodan loputtua osaksi Neuvostoliiton etupiiriä. Tästä näkökulmasta katsottuna on varsin ymmärrettävää, että Suomi joutui ottamaan devalvaatiovauhtia astuessaan Eurooppaan. Tämä määräsi myös suomalaisten näkökulmaa murrokseen. Länsieurooppalaiset poliittiset johtajat keskustelivat samaan aikaan ihan muista aiheista.

1980-luvulla keskimatkan ohjukset olivat aseidenriisuntakeskusteluissa keskeisessä asemassa ja tulokset näyttivät aika olemattomilta, kunnes yhtäkkiä NKP:n vanha kaarti poistui hautajaissaattueessa dramaattisen lyhyessä ajassa. Tilalle nousi Mihail Gorbatšovin johtama perestroika-vuosikerta. Tässä vaiheessa Ranskan presidentti Francois Mitterand aavisti, että Saksan jälleen yhdistyminen oli nousemassa ajankohtaiseksi ja että yhtenäinen Saksa voisi muodostua vakavaksi eurooppalaiseksi turvallisuusongelmaksi, ellei maata pystytä sitomaan vahvoihin yhteiseurooppalaisiin rakenteisiin.

Berliinin muurin kaaduttua marraskuussa 1989 tämä näytti jo sangen väistämättömältä, varsinkin kun Saksan liittokansleri Helmut Kohl ajoi yhdistymistä hyvin aktiivisesti.

Kaikki EU:n puitteissa käydyt keskustelut ja päätökset koskivat tavalla tai toisella yhdistetyn Saksan sitouttamisesta rakenteisiin, jotka tulevaisuudessa estäisivät maata kulkeutumasta omin päin ja piittaamatta muista Euroopan maista. Päätöksillä oli siis sekä turvallisuuspoliittinen että talouspoliittinen ulottuvuutensa. Tärkeintä oli päästä eroon Saksan taloudellista ylivoimaa kehittävästä D-markasta, korvata se yhteisellä valuutalla ja sitoa muita EU-maita kestävään budjettipolitiikkaan.

Tässä vaiheessa Suomi astui sisään eurooppalaiseen huoneeseen. Ehkä vähän sokeana Euroopalle välttämättömille ratkaisuille.

 

Nils Torvalds

 

 

]]>
0 http://nilstorvalds.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248145-epatahdissa-eurooppaan#comments EU EU ja Suomi Euro Euroopan tulevaisuus Eurooppa Sun, 24 Dec 2017 09:10:30 +0000 Nils Torvalds http://nilstorvalds.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248145-epatahdissa-eurooppaan