Vanhukset

Puu joka työttömälle ja väheksytylle vanhukselle 2018

Montako otsikkoa ja kuvaa tänään kissoista ja koirista, entä vanhuksista?

 

Työttömyys säilyy ja vakiintuu. Vanhuksia painetaan joukolla pinnan alle. Eikös istuteta heille jokaiselle puu isänmaan merkkivuonna 2018? Joka maakuntaan, sillä heitä on kaikkialla. Istuttajiksi päättäjät, joiden uhreja nämä syyttömät ovat. Kulut uhreilta – maksoivathan juutalaisetkin junamatkan keskistysleirille.

 

Vankikin pääsee lomille. Myös työttömälle kuuluisi loma, ja se kuuluisi vanhukselle kodin tai hoitopaikan ulkopuolelle. Päättäjä, miksi et aja asiaa?

Vanhusten hoito

Luin Espoonkaupungin arviointikertomusta ja sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia Espoon tavoitteita. Espoon kaupungilla on kotihoidossa työvoimassa saatavuusongelmia, heillä suurin osa on Seuren keikkalaisia ja vanhuksella saattaa joka käynnillä käydä eri hoitaja, mikä ei todellakaan luo turvallisuuden tunnetta vaan on pelottavaa. Vanhuksia haastatellessa he eivät pidä siitä että heitä hoitamaan tuleva henkilö ei tunne heitä, näin ei pääse syntymään turvallista hoitosuhdetta hoitajan ja hoidettavan välille joka olisi todella tärkeää.

Miksi vanhukset ovat itsekkäitä? Onko syynä: Antti Rinne (sdp.) ja populismi

"Vanhukset ovat ikänsä kaiken auttaneet toisia pyyteettömästi ja ilmaiseksi. He olisivat ansainneet saman omalle kohdalleen." kirjoitti Katriina Kajannes blogissaan eilen. Myöhemmin hän tarkensi, että tarkoitti niitä vanhuksia jotka hän tuntee. Minä puolestäni totesin olevani pääosin samaa mieltä.

Korvaako joku pieneläkeläiselle lääkärin virheen seuraukset?

Vanhus sai talvella uuden kalliin lääkkeen. Lääkäri on lähettänyt Kelalle väärän numeron korvattavuuspyyntöön, ja vanhukselle tuli kotiin tieto sellaisen lääkkeen korvauksesta, jota hänellä ei ole ollenkaan. 

 

Apteeksissa vihdoin huomattiin asia, ja vanhus pyysi lääkäriä korjaamaan virheen. En tiedä, onko se nyt tapahtunut. Lääkettä vanhus on ostanut kolmesti. Kaksi kuittia tallessa, viimeisestä noin 80 euron ostoksesta se on kadonnut. 

 

"Ykkösaamussa" nyt: Vanhukset maksavat itse hoitonsa soteuudistuksen jälkeen?

 

Radion "Ykkösaamussa" tänään:

"Vanhuksille pakkohoitoa kotona?

Pakotetaanko vanhat ihmiset asumaan kotonaan, vaikka laitokseen pääsy olisi parempi hoitomuoto? Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio ja Suomen lähi- ja perushoitajien liiton puheenjohtaja Silja Paavola."

Kuuntele tästä linkistä alla:

https://areena.yle.fi/1-4380292

(ko. haastattelu on ajallisesti minuuttien 30:28 - 44:45 kohdalla, voit siirtää kuuntelun em. kohdalle)

 

Vanhusten yksilölliset kuljetuspalvelut vaarassa

Tulevan liikennepalvelulain myötä taksiliikenteen sääntely puretaan. Vantaalla vanhusten ja vammaisten yksilölliset kuljetuspalvelut ovat vaarassa.

Yllättäen uhkana on, että yksinkertaisella hallintomenettelyllä vanhusten kuljetuspalvelut siirretään Helsingin kaupungin matkapalvelukeskuksen hommaksi. Tuttu taksi ei enää tulekaan oven eteen silloin, kun tilaaja sen haluaa. Yhteiskuljetuksella matka-aika pitenee. Ja palvelu heikkenee, kun aikaa ei ole.

Älykääpiömäisyys

Olin Turussa käymässä ja kävelin tuossa Aurajoen rantaa . Minulla oli ajatus auringon paisteessa istuskella penkeille ja katsella maisemia niinkuin vuosia sitten tykkäsin tehdä . Järkytyin kun tajusin jotta samaa Idiotismia Turussa mitä Helsingiskin havainnut . Jotta penkit on vaihdettu raskaisiin rautapenkkeihin . Vanhuksia joita siinä rannan kupeessa käppäili jututin asian tiimoilta . Hekin surivat kun rautapenkki on niin kylmä ettei terveys kestä istua . Minusta tuntui erittäin pahalle tuommoinen kun vanhuksia rääkätään kun pienen istahdus tauon tarvisivat .

Sote ja sukupuolten tasa-arvo

Suomessa vietetään 19.3. Minna Canthin päivää eli tasa-arvon päivää. Tasa-arvon päivään liittyen sosiaali- ja terveydenhuollon 160 000 työntekijää edustava Tehy ry esitti huolensa naisten työmarkkina-aseman heikkenemisestä sote-uudistuksen yhteydessä. Tehy totesi tiedotteessaan mm, että sote-uudistuksen yhteydessä epävarmuus työsuhteista lisääntyy, määräaikaisten työsuhteiden ja nollasopimusten käyttö tulee lisääntymään.

Vanhusten hoito retuperällä - miksi?

Kotihoidossa Suomessa on paljon vanhuksia. Hoitohenkilökunnan mukaan kotihoidossa on merkittävässä määrin niin huonokuntoisia henkilöitä, että he eivät kuuluisi kotihoidon piiriin.

Hoitajilla on liian vähän aikaa asiakasta kohden. Joskus pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Siirtymiin paikasta toiseen ei aina ole varattu lainkaan aikaa. Tee siinä sitten työsi hyvin?

Follow the money – Sote-uudistuksen hälyttävät riskit

Sote- ja maakuntauudistuksen lakiesitykset ovat 2413 sivua paksu nippu. Asia on monitahoinen, mutta siitä tulee kuitenkin paljon ymmärrettävämpi, kun katsoo, mistä raha tulee ja minne se menee. Nostan tältä näkökulmalta tässä esiin kaksi suurta riskiä, jotka ehdottomasti vaativat huomiotamme.

Riski 1. Syrjäytyneistä soten heittopussit?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä