*

Kaikki blogit puheenaiheesta Helsingin kaupunginvaltuusto

Joku roti kokoustamiseen, Helsingin kaupunginvaltuusto!

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui tänään kahden asian vuoksi. Asioiden, jotka olisi ehtinyt todellakin käsitellä seuraavassa kokouksessa. Seitsemän (7) minuuttia kestänyt kokous maksoi helsinkiläisille veronmaksajille 385 euroa x 85 valtuutettu + pj palkkio eli yhteensä 32850 euroa. Ja lisäksi tähän vielä kaupungin virkamiesten ylikorvaukset päälle. Kokoukselle tuli siis hintaa kaikkine järjestelyineen arviolta 40000 euroa. 

Kaupunkiministeri seuraavaan hallitukseen?

Kiitokset Eero Lassilalle hyvästä mielipidekirjoituksesta Helsingin Uutisissa (HU 14.10) koskien Juha Sipilän (kesk.) hallituksen maakuntahallintosuunnitelmia. Kirjoittajan tavoin näen, että uuden hallintoportaan synnyttäminen Suomeen on turha hanke. Sote-uudistus tarvitaan, mutta maakuntauudistus voidaan tarpeettomana kuopata.

Järjestääkö Helsinki syksyn influessarokotukset järkevästi?

Helsingin valtuuston kyselytunnilla käsiteltiin tänään minun esittämäni kysymys influenssarokotusten järjestämisestä Helsingissä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on tänä vuonna päättänyt keskittää influenssarokotukset neljään paikkaan Kustaankartanoon Oulunkylässä, Liikuntamyllyyn Myllypurossa, Hopeatien palvelutaloon Pohjois-Haagassa ja Kampin palvelukeskukseen. Ilmaiset rokotukset on tarkoitettu riskiryhmille.  Monet heistä ovat iäkkäitä ja osalle heistä liikkuminen on vaikeaa.

Helsingin uusi strategia satsaa kasvatukseen ja koulutukseen

Helsingin valtuusto käsitteli tänään kokouksessaan uutta kaupunkistrategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtajana käsittelin lyhyessä puheenvuorossani kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyviä kysymyksiä.

Alueellista tasa-arvoa Helsingin lukioille

Eija Loukoila Vuosaaresta kirjoitti (HS Mielipide 5.7.) asiaa tart­tuessaan palvelujen epätasaiseen jakautumiseen Helsingissä ilmansuunnan mukaan. Se, mitä Loukoila kirjoitti Vuosaaren terveyspalvelujen riittävyydestä, pitää oman, pian viiden vuoden kau­punginvaltuustokokemukseni pohjalta hyvin paikkansa: Vuosaaren sote-palvelujen määrä ei vastaa jatkuvasti kasvavaa asukaslukua.

Valtuuston kokous 7.6.2017 - henkilövalintoja, tontin myynti ja kaavoja

Helsingin uusi kaupunginvaltuusto kokousti tänään ensimmäistä kertaa. Tuntia ennen valtuuston kokousta kokoonnuimme kokoomusryhmällä ja kävimme illan  esityslistan ja yleisen kulun lävitse. Moni meistä, itseni mukaan lukien, oli valmistautumassa elämänsä ensimmäiseen valtuuston kokoukseen. Valtuustoryhmän kokouksissa keskustellaan esityslistan päätöskohdista ja riippuen asiasta luodaan ryhmän yhteinen kanta. Etenkin isoista ja kauaskantoisista asioista päätettäessä yhteisen päätöksenteon merkitys korostuu.

Kaupungistumista ei voi enää estää

Kiitokset Helsingin tulevalle pormestarille Jan Vapaavuorelle (kok) ikävän totuuden lausumisesta ääneen koskien Juha Sipilän (kesk) hallituksen kaavailemaa maakuntauudistusta (HS 27.5.).

Helsingin lautakuntapaikat jaossa, mutta miten?

Pääsin tänään osallistumaan Helsingin lautakuntapaikkojen jakoneuvottelujen lähtölaukauspalaveriin (Yle 18.4.2017). Vapaavuori lupasi että peli on reilu, kuten Ylen artikkelikin kertoo:

Kiitos Helsinki ja Vuosaari!

Parhaimmat kiitokset vielä tälläkin foorumilla kaikille 1095 äänestäjälleni luottamuksesta kuntavaaleissa viime sunnuntaina! Työt Helsingin valtuustossa jatkuvat vahvalla mandaatilla.

Millaista on olla neljä vuotta Helsingin valtuuston jäsenenä?

Ensimmäinen kauteni Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä on loppusuoralla ja on vaaleissa kaupunkilaisten tehtävä on arvioida minun ja muiden suoriutumista tämän kaupungin asioiden hoitajana. Aiemmassa blogissani pohdin työtä opetuslautakunnassa. Millaista aikaa nämä reilut neljä vuotta kaupunginvaltuutettuna on ollut?

Kukaan ei saa mitään aikaiseksi valtuustossa yksin

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä