*

Kaikki blogit puheenaiheesta Palveluseteli

Haluamme tarjota kaikille parempaa, emme kuori kermaa

Olen seurannut viime viikkoina huolestuneena keskustelua, jota omasta alastani käydään. Yksityisen varhaiskasvatuksen sanotaan olevan “kermankuorintaa.” Tämä tuntuu kohtuuttomalta, sillä käytännössä toiminnassamme on kyse laadukkaan varhaiskasvatuksen tarjoamisesta. Tarjoamme tuhansille aikuisille työtä ja vanhemmille varmuuden, että heidän lapsensa saavat työpäivien aikana huolenpitoa.

 

Riita poikki ja voita väliin - Asiakasseteli

Mikä ihmeen asiakasseteli? – Kiista valinnanvapaudesta jatkuu hallituksessa kalkkiviivoille asti (YLE 11.10.2017):

"Mitä yön tunteina sovittiin?

Risikko toisti kantansa keskiviikkona Ylen haastattelussa. Onko keskustalla ja kokoomuksella aivan eri käsitys siitä, mitä yön tunteina päätettiin?

Päivähoidon on oltava aito lähipalvelu - yksityiset toimijat mahdollistajia

Syksyllä moni pieni aloittaa päiväkotitaipaleensa. Vanhemmat ovat usein tutustuneet huolella lähialueen päiväkoteihin ja listanneet hakemukseen hoitopaikat toivejärjestykseen. Sijainti on yksi painavimmista valintaperusteista. Kun koko perheen arki muuttuu, helpottaa lyhyt matka päiväkotiin kulkemista ja pitää lasten hoitopäivät kohtuullisen pituisina.

 

Julkiset palvelut asiakkaan vai palveluntarjoajan ehdoilla?

Elokuun aikana helsinkiläisille jaetaan kahden liikuntaorganisaation esitteet: Liikuntaviraston esite ja Urheiluhallit Oy:n Oma Liikunta.  Liikuntavirasto on suoraan kaupunkilaisten omistuksessa mutta myös Urheiluhallit Oy  ja sen hoitamat urheiluhallit kuuluvat Helsinki-konserniin. Vähemmistöosakkaina on urheilujärjestöjä, jotka saavat rahoituksensa pääosin julkisista lähteistä ja veikkausvaroista.

"Mitä ankarampaa kilpailu on sitä parempi se on asiakkaille ja veronmaksajille."

Ylen tämänpäiväinen Talousprofessorit evästävät hallitusta: Palvelusetelit valinnanvapauden ytimeen on tärkeä kirjoitus, sillä se kuvaa alle puoleen sivuun sen, miten valinnanvapaus kannattaa toteuttaa tulevassa sote-mallissa:

"Ehdotamme mallia, jossa hoidoista päättävä henkilökunta, kuten lääkärit ja sairaanhoitajat, pidettäisiin julkisen sektorin palveluksessa eli jatkossa maakunnan palkkalistoilla.

Asiakas menisi siis valittamaan vaivojaan virkamiesvastuulla toimivalle lääkärille.

Palvelusetelipakko säästäisi satoja miljoonia sote-palveluissa

Liian vähälle huomiolle jäi eilinen Ylen artikkeli Soten valinnanvapauden nykyversio on palveluseteli – sitä käytetään ällistyttävän vähän, joten palataan siihen.

Lyhyesti, palvelusetelit ovat keino eriyttää palvelun maksaja, toteuttaja ja valitsija toisistaan. Ylen artikkelin mukaan tämä ei julkista sektoria miellytä:

"Yrittäjien mielestä vähäinen käyttö kielii palvelusetelin maksajien eli kuntien asenteesta.

Kuinka hyvää on käypä hoito?

Kuinka raha määrittelee kuka saa parasta mahdollista hoitoa? Itseäni on useasti askarruttanut kuinka hyvää on ns käypä hoito. Varsinkin julkinen terveydenhuolto nojaa vahvasti näihin suosituksiin - kustannussyistä hoito ei voi olla parasta, mutta onko se edes hyvää hoitoa? Käypä hoidon suositusten lisäksi hoitoa ohjaa vahvasti Palveluvalikoimaneuvosto, joka oli itselleni aiemmin tuntematon instanssi.

Kuka saa kilpailuttaa, kuka ei

Autistisen Petterin kohtaloa puidaan pian Euroopassa - "Tällaista kohtelua ei toivoisi kenellekään" (IL 17.11.2016) on puistattava kirjoitus siitä, miten arvottomaksi ihmisarvoinen elämä voi muuttua virkamiehen kilpailuttaessa:

"...kuka ostaa 1500 kiloa vammaisia halvimmalla hinnalla."

Irti lääketokkurasta - lääkehoito tarkoituksenmukaiseksi

Valtion talouden tasapainottamistalkoissa kestävimmät tulokset ja aidot säästöt löytyvät rakenteita ja toimintatapoja uudistamalla. Olin tyytyväinen, että saimme hallitusneuvotteluissa sovittua tavoitteesta toteuttaa rationaalisen lääkehoidon toimeenpano-ohjelman. Kirjasimme myös tavoitteeksi selkeän tahdon vahvistaa lääkehoidon kokonaisarviointia (LHKA). Tarkoituksena on parantaa potilaan kokonaisvaltaisen hoidon toteutumista ja ihmisten toimintakykyä sekä luoda edellytykset kustannustehokkaalle lääkehoidolle.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä