*

Ilkka Vuorikuru Järki on työväline, ei ideologia.

Päivi Räsänen uskoo muttei tiedä

Kun Suomessa media haluaa oikein ryöpyttää kiistanalaisia asioita, kysytään Timo Soinilta tai Päivi Räsäseltä. Nyt kysyttiin kummaltakin, vaikka en kyllä ihmettelisi jos he olisivat itse soittaneet toimitukseen. 

Kyse on Vihreiden myönteisestä eutanasia-kannasta, joka äänestettiin julkisuuteen kiivaan keskustelun jälkeen Lappeenrannan puoluekokouksessa viikonloppuna. Päivi Räsänen toi luonteensa esiin kutsumalla Vihreitä "tuhoisan aatteen vetureiksi". Timo Soini letkautti, että Vihreät "kokoavat keskuudestaan tappajia". 

He molemmat kannattavat omituista "kaltevan pinnan argumenttia", jonka mukaan eutanasian salliminen johtaisi pian vanhusten joukkotuhontaan sosiaalipoliittisena säästötoimenpiteenä. Päivi Räsänen ihan oikeasti kirjoitti näin omituisessa blogikirjoituksessaan maaliskuussa.

Linjaukset ovat ilmeisesti irroittamaton osa näiden henkilöiden omia maailmankatsomuksia. Timo Soinin Perussuomalaiset eivät välttämättä välitä johtajan mielipiteistä tässä asiassa mutta Päivi Räsäsen lauma on varmasti hyvillään oman teokraattinsa kannanotosta. Onhan kyseessä kaikkia kosketava asia, tärkeä asia. Välillä tuntuu, että Kristillisdemokraatit eivät ole edes kristillinen puolue vaan patologisten persoonallisuuksien osasto.

Demokraattisesti valitut luottamushenkilöt esittävät tietysti omia mielipiteitään ja hyvä niin. Ei heitä siitä tuomiolle ole syytä vetää. Mutta, kuten Terhokodin pitkäaikainen johtaja ja nykyisin eutanasian kannattajaksi tunnustautunut Juha Hänninen sanoo, eutanasiasta olisi Suomessa nyt keskusteltava. Ennen kuin siihen päästään, olisi päästävä näistä mielipideautomaateista, jotka pyrkivät kolonalisoimaan keskustelun kuin keskustelun. Nyt Hänninen on päässyt torjumaan lähinnä Räsäsen näkemyksiä natsismin noususta.

Timo on sekä eutanasia- että aborttikeskustelussa tyytynyt yleensä toteamaan, että hänen mielestään "elämä on pyhä". Hän on myös tuonut joko suoraan tai epäsuorasti ilmi sen, että hänen mielipiteensä näissä asioissa ovat yhteydessä hänen katolilaiseen vakaumukseensa. Timo vetoaa "elämän pyhyyteen" ja vastustaa "kuoleman kulttuuria". Onhan se hullu vertaus sekin, mutta menkööt. Timo sentään on niin rehellinen kuin osaa eikä peittele mielipiteitään. 

Päivi Räsänen sen sijaan edustaa kiihkomielistä uskonnollisuutta ja hänen esiintulonsa julkisuudessa on yleensä myrskyisää seurattavaa. Päivin taannoista blogikirjoitusta eutanasiasta voi pitää kaikin puolin lapsellisena ja aivan tietoisena valehteluna. Toisin kuin Timo, Päivi esiintyy mielellään asiantuntijana ja tukeutuu yleensä "tämä tuhoaa Suomalaisen perheinstituution ja sitä kautta koko maailman" tai "tämä on tuhoisa tie, joka tuhoaa ihmiskunnan". Eihän Päivi näitä suustaan tällä tavalla ole laskenut, mutta tällaisen viestin häneltä saa. 

"Tuhota" kuumottaa Päivin retoriikan taustalla. Hänen edustamansa uskonnollisuus saattaa olla hänelle itselleen niin tärkeä asia, että Päivi eläisi mieluiten (fasistisen?) teokratian ministerinä, jossa moni asia olisi kielletty tai pakotettu. On tuota Päivin De Civitate Deitä joskus verrattu Iraniin tai Saudi-Arabiaan ja veikaten väitän, että nappiin osuu. 

Ministeri Räsäsen mielipiteet eivät kuitenkaan tässä ole tuomiolla vaan hänen tietoisen manipuloiva tapa tuoda niitä esiin. Päivi kun ei yleensä vetoa ratkaisuissaan siihen, että hän on sitä ja tätä mieltä siksi, että hänen jumaluskonsa sitä edellyttää. Minä arvostan syvästi uskovaista, joka tukee asioita uskollaan eikä millään epämääräisellä todistelulla, että asiast olisivat näin muutenkin paremmin. 

Päivi on sanavalinnoissaan taas huolellinen. Hän kirjoittaa "Kristillisdemokraatit eivät ole mukana sellaisessa hallituksessa, joka mahdollistaisi sairaiden ja vammaisten ihmisten surmaamisen". Päivi ei voi olla niin umpimielinen, ettei hän ole edes perillä siitä, mistä keskustellaan. Kyse ei ole nyt vain joidenkin sairaiden surmaamisesta eikä todellakaan vammaisten joukkotuhonnasta (mielikuva, jonka Päivi aina muistaa välittää).

Näin varmasti saattoi tapahtua kansallissosialistisessa Saksassa 30-luvulla mutta näin ei tule tapahtumaan demokraattisessa Suomessa vuonna 2012.

Eutanasiakeskustelussa puhutaan nyt siitä, että Suomessa on vuosittain muutamia potilaita, joihin kivunlievitys yksinkertaisesti ei tehoa. Noin 8000 kuolemaa läheltä seurannut Terhokodin Hänninen tukee eutanasiaa nimenomaan näissä harvoissa tapauksissa. Kyse on ihmisen perusoikeudesta ja inhimillisyydestä. Kyse on myös traagisesta tosiasiasta, johon tosimaailmassa saatamme joutua. Valitettavasti Päivi, elämä voi olla helvettiä.

Eutanasiaa Päivi vastustaa lääkärinä, uskovaisena, ministerinä ja ihmisenä. Mikäs siinä. 

Itse olen keskustelun kannalla ja olen perehtynyt aiheeseen liittyviin vaikeisiin kysymyksiin. Niiden perusteella ja ennen kaikkea keskusteltuani useiden todellisten asiantuntijoiden kanssa - jota lääkäri Räsänen ei muuten ole - olen ottanut selkeän kannan, että eutanasia on joissain tapauksissa ainut inhimillinen ratkaisu.

Mielestäni eutanasia on osa sitä traagisuutta, jota ihmiselämään kuuluu. Räsänen tekee klassisen silmänkääntötempun ja käyttää tätä tragediaa julmasti oman eturyhmänsä (ei-kenenkään etua edistävän) maailmankatsomuksen tunnetuksi tekemiseen. Hyvä, sillä valistuneet kansalaiset ovat jo kaikonneet Räsäsen ympäriltä ja ennustan Päiville marttyyrimaista mahalaskua tässä asiassa.

Päivi Räsänen yrittää kommentillaan demonisoida Vihreitä mutta koska hän ei näytä edes perehtyneen asiaan tai ei ainakaan tuo sitä ilmi, hän osoittaa vain oman tietämättömyytensä ja yleisesti ottaen kristillisdemokraattien osaamattomuuden yhteiskunnan vastuullisessa hoidossa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Aktiivisen kuolinavun antaminen ja pitäminen ihmisen perusOIKEUTENA, on täysin eri mittaluokkaa oleva asia, kuin se, että hoito lopetetaan tuloksettomana, tai hengityslaite irrotetaan jne. jne. mikä tilanne on jo nykyään hyväksytysti ja ok.

Toisen oikeus on näet sitten toisen velvollisuus, kuten tässä tapauksessa lääkärin tai muun henkilökunnan velvollisuus.

"Lääkäreistä eutanasiaa voisi harkita joka viides, jos se olisi laillista. Lääkäriliiton kanta asiaan on kuitenkin jyrkän kielteinen."(Terhokodin sivuilta).

Siis neljä viidestä lääkäristä EI voisi harkita ja liitto EI hyväksy.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Kuten aloituksessa tuli ilmi, tapauksia olisi vuosittainkin harvakseltaan.

Harva tuosta viidenneksestäkään siis joutuisi koskaan kyseistä toimenpidettä suorittamaan, kieltäytyjille sitä ei missään tilanteessa jouduttaisi pakottamaan. Ei tätä asiaa lääkäripula estä, joten keskustellaan potilaasta eikä avustajasta.

Hoidon tuloksettomana lopettaminen taas ei ole millään tasolla 'hyvä kuolema' vaikka puhutaankin passiivisesta eutanasiasta.